FC Lahden konkari ajettiin pikavauhtia ulos – pari jatkajaa Suomen Cupissa jo selvillä
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti koki sunnuntaina ensimmäisen tappionsa Suomen Cupin karsintalohkossa, kun IFK Mariehamn voitti kotiottelunsa 1-0. Ottelun puhutuin aihe oli kokeneen Pekka Lagerblomin nopeasti saama ulosajo. Lagerblomin aiheuttamasta rangaistuspotkusta syntyi myös pelin ainoa maali. Pilkun ampui verkkoon Robin Sid.
36-vuotias Lagerblom tuli kentälle toisen puoliajan alkajaisiksi korvaten kentällä Teemu Jäntin. Ensimmäisen varoituksensa ”Power-Pekka” sai 70. minuutilla, ja toinen seurasi perässä vain kolme minuuttia myöhemmin. Ennen ulosajoaan Lagerblom repi rangaistusalueella IFK:n Tarik Hamzan nurin.
75 min och Lahti är alltså en man mindre. Lagerblom tog två varningar inom några minuter
Koska Suomi-futiksen tammi-helmikuu on pitkälle menevien johtopäätösten aikaa, nostan IFK Mariehamnin wahvaksi jokerikortiksi. En ole kuunaan nähnyt IFK:lta yhtä esteettisesti miellyttävää palloa kuin tänään. Kunnon viimeistelyllä olisi voittanut Lahen noin 4-0. #Veikkausliiga
Kakkosen Cupin lohkovaihe tuli päätökseen perjantai-iltana, kun FC Espoo kukisti PK K-U:n lukemin 3-0 lohko 5:n rästiottelussa. Tämä tarkoitti samalla sitä, että FC Espoo eteni viimeisenä joukkueena kilpailun puolivälieriin, jotka käynnistyvät ensi viikonloppuna.
#KakkosenCup
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
