Mestarien liigassa erikoinen tilanne – VAR-monitori ei toiminut, tuomari joutui soveltamaan
Kuva: Getty Images
Manchester City taisteli vajaallakin 3-2 -vierasvoittoon Schalkesta keskiviikkona Mestarien liigassa (lue raportti). Pep Guardiolan miehistö sai kuitenkin säikähtää, sillä tauolle mentiin kotijoukkue Schalken 2-1 -johdossa.
Schalke teki molemmat maalinsa rankkarispesialisti Nabil Bentalebin 11 metristä upottamista pilkuista. Rangaistuspotkuista varsinkin ensimmäinen oli jokseenkin kyseenalainen, sillä Nicolas Otamendi näytti yrittävän väistää pallon osumista tämän käsivarteen. Aluksi tilanteesta tuomittiin Schalkelle kulmapotku, mutta tuomio muuttui rankkariksi videotarkistuksen myötä.
Protokollan mukaan erotuomarin pitäisi tavallisesti tarkistaa tällaiset tilanteet itse VAR-monitorilta ennen päätöksen tekemistä, mutta espanjalaistuomari Carlos del Cerro Grande ei kentän laidalle juossut. Syykin tähän oli selvä: VAR-näyttö oli epäkunnossa eikä tuomari voinut toimimattomalta monitorilta mitään tarkistaa.
Del Cerron ei näin auttanut tehdä mitään muuta kuin luottaa VAR-huoneessa työtään tekevien videotuomarien näkemykseen ja tuomita rankkari muiden silmäparien avustuksella. Ennen ratkaisunsa tekemistä hän selvitti asian molempien joukkueiden kapteeneille.
Myös toinen rankkari oli kyseenalainen, sillä Schalken Salif Sané näytti olevan ainakin lähellä paitsioasemaa. VAR-tuomarit eivät kuitenkaan Del Cerro Granden ratkaisua oikaisseet, joten mitä ilmeisemmin videotarkistus oli toista mieltä.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan