Hradeckyn veljeskatraan nuorimmat palaavat TPS:aan – loukkaantumiset takana?
Ykköseen valmistautuva Turun Palloseura on solminut sopimukset kasvattiensa Matej Hradeckyn ja Tomas Hradeckyn kanssa.
Hradeckyn veljeskatraan nuorin edustaja Matej, 23, pelasi TPS:ssa viimeksi Ykkösessä kaudella 2015 ja toimi tuolloin myös joukkueen kapteenina. Tomasilla, 26, oli sopimus TPS:n kanssa jo viime kaudesta, mutta loukkaantuminen piti hänet sivussa koko kauden.
Matej Hradecky pelasi TPS:n edustusjoukkueessa 70 ottelua ja siirtyi Seinäjoen Jalkapallokerhoon kaudeksi 2016. Hän oli kaksi edellistä kautta kokonaan sivussa kahden vaikean polvivamman takia. Tammikuussa 2016 Matej debytoi Suomen A-maajoukkueessa.
– Matej on sellainen pelaaja, josta ei tarvitse kauheasti selitellä, miksi me hänet tänne halusimme. Hänellä on synkkä historia loukkaantumisten suhteen ihan viimeisiltä vuosilta. Kun hän on pelikunnossa, kaikki ymmärtävät sen, että hän on Jalkapallon Ykköseen kaikilta ominaisuuksiltaan erittäin dominoiva pelaaja, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen kommentoi seuran sivuilla.
Tomas Hradecky kävi aikanaan läpi koko TPS:n junioriputken ja pelasi sen jälkeen Kakkosessa Åbo IFK:n ja Salon Palloilijoiden riveissä. Kaudeksi 2013 hän siirtyi Veikkausliigaan ja IFK Mariehamnin vahvuuteen. Kahden Maarianhaminassa vietetyn kauden jälkeen Tomas siirtyi Rovaniemen Palloseuraan, jossa hän saavutti seurahistorian toisen mitalin, Veikkausliigan hopean.
Kaudeksi 2016-17 hän siirtyi Tšekin pääsarjaan prahalaisen Bohemians 1905:n joukkueeseen. Harmittavat loukkaantumiset estivät kuitenkin lopullisen läpimurron siellä. Kaudeksi 2017 Hradecky palasi yksivuotisella sopimuksella Veikkausliigaan ja SJK:n riveihin, jota myös Matej-veli silloin edusti. Tomas on pelannut yhteensä 85 Veikkausliigan ottelua ja viimeistellyt niissä seitsemän maalia.
– Tomaksella on paha loukkaantuminen takana ja ensimmäinen asia on, että saadaan hänet taas kuntoon. Sen jälkeen hän on meille iso vahvistus ja pystyy pelaamaan useammalla eri pelipaikalla. Laatua on niin paljon, että voimme mennä hänen kanssaan minne asti vaan, Pikkarainen tietää.
Hradeckyn veljeksistä vanhin, 29-vuotias Lukas, edustaa tätä nykyä Saksan Bundesliigan Bayer Leverkusenia ja pelaa Suomen A-maajoukkueen ykkösmaalivahtina. Lukas Hradecky edusti TPS:aa vuosina 2001-2009 ennen siirtoaan ulkomaille.
Tiedote kotisivuilla:
fc.tps.fi/fi/uutiset/mat…
Veljesten haastattelu TPS TV:ssä:
tpstv.fi/matej-ja-tomas… #FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut