Kakkosen kausikorteilla jo rikollinen menekki – lähes tuhat kausaria myyty, nyt iskivät varkaat
Kuva: Getty Images
Kakkosen kauteen 2019 valmistautuva lappeenrantalaisseura PEPO puhuttelee vahvasti omia kannattajiaan. Kausikorttien menekki on ollut huimaa, sillä viime perjantaihin mennessä PEPO oli myynyt jo 960 kausikorttia.
Pääsiäisviikonloppuna kausikorttien kysyntä ylitti jo rikolliset rajat, sillä PEPO:n kausikortteja varastettiin Neste Kourulan kahviosta. Huoltoasemalle murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
PEPO kertoo varkaudesta kotisivuillaan.
Varkaat epäilemättä olettavat perustellusti kausikorttien käyvän kuin kuumille kiville. PEPO kuitenkin muistuttaa, että varastetut kausikortit eivät sisäänpääsyyn kelpaa. Kaikki kortit ovat yksilöityjä, ja varustettuja viivakoodilla ja omalla numerolla.
PEPO pyytääkin ottamaan seuraan yhteyttä, jos joku yrittää kaupitella varastettuja kausikortteja epävirallisia reittejä.
Etelä-Saimaan jutun mukaan kahviosta varastettiin myös muuta tavaraa.
PEPO sijoittui viime kaudella Kakkosen tasaisessa A-lohkossa viidenneksi, neljä pistettä lohkovoittaja MYPA:lle hävinneenä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä