Näkökulma: Teemu Pukin kolme askelta taaksepäin veivät kymmenen askelta eteenpäin

© Kuva: Getty Images
Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Ilveksen voitolla!

Maaliskuussa 29 vuotta täyttänyt Teemu Pukki on juuri nyt uransa huipulla. Englannissa vietettiin sunnuntai-iltana EFL Awards -palkintogaalaa, jossa jaettiin henkilökohtaisia tunnustuksia Englannin toisen, kolmannen ja neljännen sarjatason parhaille pelaajille. Suomalaishyökkääjä kävi lavalla pokkaamassa palkinnon Mestaruussarjan kauden parhaana pelaajana, ja teki samalla suomalaista jalkapallohistoriaa.

Pitää silti muistaa, ettei sunnuntaina saatu palkinto sinänsä tehnyt Pukista yhtään parempaa pelaajaa. Näyttönsä hän antaa kentällä. Tunnustus kuitenkin jättää Pukin sananmukaisesti historiankirjoihin, ja nostaa miehen markkina-arvoa jatkossa.

Pukin kausi on ollut yhdellä sanalla sanottuna mahtava. Kotkalainen on huhkinut Huuhkajissa ja Norwichissa käsittämättömän kovat peliminuutit, mutta täydellistä sippaamista ei ole missään vaiheessa nähty. Pukin puolustusasenne on kunnossa, mutta hyökkääjänä ja maalintekijänä hänen onnistumisensa on helppo lukea myös tilastoista. Mestaruussarjassa tehdyt 26 maalia ja kymmenen maalisyöttöä eivät jätä mitään nokan koputtamista.

Teemu Pukki edustavana EFL Awards -gaalassa.

Jopa Mestaruussarjan yhden kauden maaliennätys 30 maalia (Glenn Murray kaudella 2012-2013) on Pukin haarukassa, kun kautta on jäljellä enää kuusi kierrosta. Norwich johtaa sarjaa seitsemän pisteen erolla, ja sen jääminen vaille suoraa sarjanousua olisi lähes vertaansa vailla oleva sulaminen. Sellaiseen ei viittaa mikään, sillä Norwich on voittanut viimeiset kahdeksaan otteluaan – muuttumattomalla avauskokoonpanolla – ja loppusuoralla se saa vastaansa pääosin sarjataulukon alemman puoliskon joukkueita.

Palkintoja luvassa lisääkin?

Pukki on siis kovaa vauhtia matkalla Valioliigaan – kenties maailman parhaaseen jalkapallosarjaan. Jos ja kun Norwich nousee, on vaikea kuvitella Pukin vaihtavan joukkuetta, eikä se kovin järkevältä kuulostaisikaan. Kanarialinnuissa peli kulkee ja vastuuta heruu.

Samaan aikaan Pukki on kaarteen verran edellä muita suomalaisia, kun pohditaan kauden 2018-2019 parasta suomalaisjalkapalloilijaa. Championship ei toki ole pääsarja, ja samaan aikaan Euroopan TOP 5 -liigoissa pelaa neljä suomalaispelaajaa, mutta sori vaan Lukas Hradecky, nyt taitavat Pukin näytöt olla liian kovat. Pukkia ei valittu sunnuntaina oman joukkueensa tai oman pelipaikkansa parhaaksi, vaan koko kivikovan Mestaruussarjan parhaaksi. Toki Hradeckykin kuuluu Bundesliigan eliittivahteihin, pelaten samalla Pukkia kovemmassa sarjassa – ainakin toistaiseksi.

Vuoden urheilija -spekulaatioissakin Pukki tullaan varmasti näkemään, mutta pitää muistaa, että tässä äänestyksessä yksilöurheilijoilla on ollut aina tapana saada etulyöntiasema joukkueurheilijoihin nähden. Vain kaksi jalkapalloilijaa on aiemmin valittu vuoden urheilijaksi. Jari Litmanen voitti kyseisenä vuonna Mestarien liigan ja Sami Hyypiä triplan (FA Cup, Liigacup ja UEFA Cup), ja noihin saavutuksiin Pukilla ja Norwichilla on toki vielä matkaa. Jääkiekkoilijaa ei ole valittu vuoden urheilijaksi koskaan.

Realismi kuulunut aina Pukin hyveisiin

Pukki antoi palkinnon saatuaan kommenttejaan tuttuun tapaansa nöyrästi ja jalat maassa. Vain kentällä nähdään fyysinen Ilkeä Teemu Pukki, mutta mikrofonin edessä Kotkan poika on kiltti ja hyvätapainen.

Sama vaatimattomuus ja jalkojen maassa pitäminen on leimannut Pukin koko uraa. Potentiaalia miehessä on nähnyt koko Eurooppa, mutta Pukki on ollut aina valmis hillitsemään vauhtia, jos matkan varrelle on osunut kuoppia. Toisin sanoen hän on on ollut valmis ottamaan tarvittavan askeleen taaksepäin, jos peliaika on jäänyt vähiin.

Jalkapalloilija – ja ennen kaikkea hyökkääjä – tarvitsee peliminuutteja kehittyäkseen. Hyökkääjä tarvitsee maali- ja menestysnälkää ja kunnianhimoa, mutta järkevä urasuunnittelu tuo pitkällä jänteellä parhaiten tuloksia.

Pukki debytoi Veikkausliigassa kasvattajaseuransa FC KooTeePeen riveissä jo 16-vuotiaana. Kahdella ensimmäisellä kaudella vyölle kertyi 29 veikkausliigaottelua, ja niissä kolme maalia ja viisi maalisyöttöä. Myös Suomen maajoukkuepaita tuli hyvin tutuksi jo juniori-ikäisenä, eikä ollutkaan ihme, että nuorukainen herätti suurseurojen huomion. Pukki saikin siirron maineikkaaseen Sevillan La Liga -organisaatioon jo ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä.

Ensimmäinen askel taakse

Aika Espanjassa tuotti kuitenkin Pukin uran ensimmäisen pettymyksen. Minuutteja tuli Sevillan reservijoukkueessa siedettävästi, ja maalejakin kolme, mutta La Liga -kokemus jäi 27 minuuttiin Racing Santanderia vastaan. Vaihtopenkiltä Pukki seurasi, kuinka Sevilla haki Santiago Bernabéulta 4-3 -voiton Real Madridista, mutta Frédéric Kanouté ja Jesús Navas olivat Sevillan hyökkäyksessä liian kovia luita ohitettavaksi.

Sevillassa pelatessaan Pukki suoritti kuitenkin myös A-maajoukkuedebyyttinsä, kun Stuart Baxter heitti 18-vuotiaan nuorukaisen kehiin 1-5 -tappioon päättyneessä ystävyysottelussa Japania vastaan. Sittemmin Pukista on tullut Huuhkajien nykyjoukkueen kokenein pelaaja maaottelujen määrässä mitattuna.

Pukki on Huuhkajissa jo 70 pelin konkari. Kuva: Getty Images

Kesällä 2010 tuolloin 20-vuotias Pukki teki järkevän ratkaisun ja otti ensimmäisen kerran urallaan askeleen taaksepäin. Pukki palasi Suomeen ja teki HJK:n kanssa peräti 3,5-vuotisen pelaajasopimuksen. Ratkaisua ei totisesti tarvinnut katua.

Ensimmäisen kaudenpuolikkaan maalisaldo kolme osumaa oli vielä verrattain vaatimaton, mutta kaudella 2011 räjähti. Pukki teki 17 veikkausliigaottelussa 11 maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä, ja otti lopullisesti paikkansa suomalaisfutaajien eturivissä.

Kaikkein tärkeimmät koitokset pelattiin kuitenkin eurokentillä. Pukki teki Töölössä satumaisesti kaksi kaunista maalia Schalken verkkoon, kun HJK yllätti saksalaisvieraansa kotipelissään 2-0. Vaikka Schalke jatkoikin Eurooppa-liigassa kotipelinsä 6-1 -voiton turvin, heilutti Pukki verkkoa myös Gelsenkirchenissä, ja Schalke-johto oli vakuutettu. Schalke maksoi HJK:lle tiettävästi 1,5 miljoonaa euroa, ja Pukista tuli sitten Veikkausliigan toiseksi arvokkain pelaajamyynti.

Toinen askel taakse

Schalkessa Pukki vietti lopulta noin kaksi vuotta. Debyyttinsä hän teki 21-vuotiaana Bayern Müncheniä vastaan, ja koko pestin kohokohdaksi jäi kolmas peli Schalken paidassa. Tuossa, marraskuussa 2011 pelatussa pelissä Pukki teki Schalken molemmat maalit, kun joukkue haki Hannoverista 2-2 -tasapelin. Kaikkiaan maaleja syntyi debyyttikaudella Bundesliigassa viisi.

Schalkessa Pukin päällä keinuivat vielä kiharaiset kutrit. Kuva: Getty Images

Pukki jäi Schalkessa kuitenkin parhaimmillaankin rotaatiopelaajaksi, ja RaúlKlaas-Jan HuntelaarRaffael ja Ciprian Marica rohmusivat peliajan. Kahdeksan maalia 37 bundesliigaottelussa oli nuorelle pelaajalle kelpo saavutus, ja kokemusta karttui myös viidestä Mestarien liiga -ottelusta. Läpimurtoon TOP 5 -sarjassa Pukki ei kuitenkaan ollut valmis. ”Ei vielä”, rohkenen väittää.

Oli aika ottaa toinen askel taaksepäin. Rahassa mitattuna suomalaisen arvo oli vain kasvanut, sillä kesällä 2013 Celtic maksoi Schalkelle Pukista jo 2,5 miljoonaa euroa. Skotlannin pääsarja on kuitenkin kaukana Saksan Bundesliigan tasosta. Vaikka Celtic pelasi myös Mestarien liigan lohkovaiheessa, tuli kovia pelejä Pukille vähemmän.

Celtic-fanien mieliin Pukki on jäänyt floppina. Yhdeksän maalia 38 Celticin paidassa pelatussa ottelussa eivät vastanneet odotuksia, ja Pukki kuluttikin jälleen usein penkkiä kreikkalaisen Georgios Samarasin rohmutessa minuutit.

Kolmas askel taakse

Celticille riitti yksi kausi Pukkia, ja jo kesällä 2014 oli edessä kolmas askel taaksepäin – nyt näistä ehkä se kaikkein tärkein. Tanskalaisessa Brøndbyssä tunnistettiin Pukin suuri potentiaali ja osattiin saada suomalaisesta paras irti.

Valmentajat Thomas Frank ja Alexander Zorniger tekivät Pukista huomattavasti kokonaisvaltaisemman pelaajan ja palauttivat tämän itseluottamuksen. Pään roikottaminen tai turhautunut taivaalle tähyily vaihtui metsästäjän katseeseen, rymistelyyn ja kaikkensa antamiseen. Myös luovuus kasvoi silmissä ja Pukki löysi aivan uudenlaisen maalijanon. Tanskan Superliigassa hänestä tuli kliininen viimeistelijä.

Pukki oli Tanskan Superliigassa suorastaan lennossa. Kuva: Getty Images

Pukki oli kaikilla neljällä Superliiga-kaudellaan Brøndbyn paras maalintekijä ja mätti seurassa komeat kokonaistehot: 164 ottelussa 72 maalia ja 23 maalisyöttöä. Vailla parempaa tietoa tekee mieli olettaa, että Huuhkajien kenties lupsakoimpien velikultien, rennolla elämänasenteella ja hurtilla huumorilla siunattujen Lukas Hradeckyn ja Paulus Arajuuren läsnäolo Brøndbyssä teki myös Pukille hyvää. Ansionsa pelillisestä ja tehollisesta kehittymisestään Pukki saa toki pitää itsellään. Ja onpa sitäkin arveltu, että myös isäksi tulo teki Pukista paremman pelaajan. Kun kotiasiat ovat kunnossa, niin meno maistuu myös kentällä.

Brøndbyssä Pukki pääsi juhlimaan Tanskan Cupin voittoa, mutta viimeinen kausi toi rajun pettymyksen, kun jo käsissä häämöttänyt mestaruus haihtui ilmaan joukkueen menetettyä toiseksi viimeisellä kierroksella johtonsa Horsensia vastaan lisäajan kuudennella minuutilla. Kakkostila ei kauden päätteeksi lohduttanut juuri ketään.

Vihdoin loikka eteenpäin

Brøndby tunnisti kyllä Pukin arvon pelaajana ja arvosti miehen tehoja, sillä tanskalaislehdistön mukaan seura oli valmis jopa kaksinkertaistamaan hyökkääjän palkan. Pukki etsi kuitenkin uusia haasteita. Nyt oli vihdoin ja viimein aika ottaa askel eteenpäin. Askel, josta tulikin lopulta loikka.

Suomalainen oli saatavilla siirtokorvauksetta, joten kiinnostuneita seuroja kuhisi. Huhuissa suomalaiskärkeä vietiin lähinnä Kreikkaan, mutta myös Venäjältä ja Norjalta sanottiin olevan yhteydenottoja. Yllätys olikin melkoinen, kun Norwich tiedotti tehneensä Pukin kanssa kolmevuotisen sopimuksen.

Pukin hankintaa on kuvailtu yhdeksi kaikkien aikojen ilmaissiirroista. Kuva: Getty Images

Epäilijöitä riitti. Vaikka Pukki olikin Brøndbyssä miehistynyt, muisteltiin yhä pelolla sitä, kuinka pahasti hän tuntui jääneen Celticissä ”skottibodarien” jalkoihin. Mestaruussarja tunnettiin fyysisenä sarjana, joka ei välttämättä suosisi Pukin vahvuuksia.

Pukki on lyönyt epäilijöille jauhot suuhun, ja Norwich todistanut myytin kalinasarjasta vanhentuneeksi. Daniel Farke peluuttaa Norwichissa modernia, nopeaa ja äärimmäisen viihdyttävää jalkapalloa, ja Pukki soveltuu tähän pelitapaan kuin valettu. Enää Pukin tasoa jalkapalloilijana ei kyseenalaista kukaan, sillä maailman kymmenen parhaan futissarjan joukkoon heittämällä mahtuvassa liigassa suomalainen on tehnyt tehot, joihin TOP 5 -liigoissa on pystynyt vain Lionel Messi.

Kolme järkevää askelta taaksepäin ovat tehneet Pukista pelaajan, joka oli valmis loikkaamaan kerralla kymmenen askelta eteenpäin. Samalla Pukki on näyttänyt olevansa henkisesti enemmän kuin valmis kehittymään ja jalostumaan myös kypsemmällä iällä. Siksi on helppo uskoa, että ensi kaudella nähdään vielä toinen samanmoinen loikka.

Hyvin suurella todennäköisyydellä Pukki pelaa ensi elokuussa Valioliigaa – maailman parhaaksi jalkapallosarjaksikin mainostettua – ja tulee tekemään maaleja myös sillä sarjatasolla.

Heikki Kuparinen

Kaikki jääkiekon MM-kisoista: matsit ilmaiseksi, sarjataulukko, otteluohjelma…

Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Ilveksen voitolla!

Nappaa riskitön veto tai talletusbonus Barcelonan voitolla!