Bayern Münchenin hylätty maali pilasi mestaruusjuhlat – seurapomo raivostui: ”Vuoden vitsi”

Bayern Münchenin urheilutoimenjohtaja Uli Hoeneß ei ollut mielissään, kun hänen seuransa jäi maalittomaan tasapeliin RB Leipzigin vieraana lauantai-iltana. (Lue lisää)
Leon Goretzka luuli vieneensä Bayernin 1-0-johtoon toisen jakson alussa, kunnes hänen osumansa hylättiin paitsioksi VAR:n avulla.
#RBLFCB
Bayern olisi varmistanut Bundesliigan mestaruuden voittamalla Leipzigin, mutta tasapelin myötä ratkaisua joudutaan odottamaan aina viimeiselle kierrokselle saakka. Borussia Dortmund nimittäin voitti samaan aikaan Fortuna Düsseldorfin 3-2-lukemin ja on nyt kahden pisteen päässä sarjakärjestä.
Hoeneßin mielestä tuomaristo teki ison virheen hylätessään maalin, joka maksoi joukkueelle isosti. Hänen kerrotaan jopa marssineen ulos Bayernin bussista näyttääkseen videon Goretzkan hylätystä maalista toimittajille.
– Näin upean suorituksen joukkueeltamme. Olimme selkeästi parempi joukkue ja meillä oli useita, useita maalipaikkoja, Hoeneß kertoi toimittajille ottelun jälkeen.
– Se niin sanottu paitsio oli vuoden vitsi, koska se ei ollut selkeä virhe [Bayernilta]. Videomateriaali on olemassa sitä varten että tuomaristo voi korjata selkeät virheet, Hoeneß vaahtosi.
Bayern München isännöi ensi viikon päätöskierroksella Eintracht Frankfurtia, kun Dortmund puolestaan matkustaa Borussia Mönchengladbachin vieraaksi Borussia-Parkille.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”