Pikkuhuuhkajien räjähtänyt ryhmä tulessa iltapäivällä: ”Vaaraa oikealta, keskeltä, vasemmalta”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue kohtaa tänään kello 14 alkavassa vierasottelussa Pohjois-Makedonian. Peli on osa ryhmän viimeistä leiriä ennen syyskuussa käynnistyviä EM-karsintoja.
Päävalmentaja Juha Malinen on saanut pyörittää melkoista pelaajarulettia työssään kohti arvo-otteluita.
– Minulla on 52 pelaajan lista, josta on nyt käytetty yli 30 nimeä kolmen tapahtuman aikana. Tietysti olisi hyvä, jos voisimme joka kertaa jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäimme. Nyt joudumme käyttämään joidenkin pelaajien osalta aikaa perusasioiden läpikäyntiin.
Kuten aiemmin uutisoitua, myös tämän päivän otteluun nimilista on elänyt.
– Poissaoloja on yhteensä 11, joka on karmea määrä. Se ei kuitenkaan masenna meitä, vaan mietimme kokonaisuutta. EM-karsinnat alkavat syksyllä ja jatkuvat vuoden 2020 alkutalveen. Paljon voi tapahtua, joten on hyvä, että voimme aktivoida paljon pelaajia.
Asioita on tapahtunut, muutenkin kuin poissaolojen muodossa, sitten tammikuisen Espanjan leirin.
– Olemme lisänneet asioita, joita pelikirjastamme vielä puuttuu. Olemme monipuolistaneet hyökkäyspelaamistamme ja muistuttaneet puolustuksen eri vaiheista. Hyökkäyksessä on tärkeää, että vaaraa tulee oikealta, keskeltä ja vasemmalta. Olemme (aiemmin) olleet ”oikeapainotteisia”, siellä olemme olleet suoraviivaisimmillamme.
Veikkaus-TV näyttää Slovakiassa pelattavan ottelun suorana.
Lähde: Palloliitto
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot