PSV – FC Basel: Karsintakierroksen huippuottelu
Mestarien Liiga
PSV – FC Basel
Tiistai 23.07. klo 21:00
Mestarien Liigan karsinnassa arpa on heittänyt suhteellisen kovat eurojoukkueet PSV Eindhovenin ja FC Baselin vastakkain jo tässä vaiheessa. Molemmilla on näyttöjä myös eurooppalaisten cup-kilpailujen myöhemmistä vaiheista, joten jompikumpi joukkueista saa pettyä jo turnauksen karsintavaiheessa. Molemmilla joukkueilla on erikoinen kausi takana sarjapeleissä.
PSV sijoittui Hollannin liigassa toiseksi Ajaxin vanavedessä, vaikka hävisi kauden aikana vain kolme peliä. Joukkue teki liigassa peräti 98 maalia ja oli puolustukseltaan sarjan tarkin porukka. Mark van Bommelin suojatit aloittavat Hollannin Eredivisien kautensa elokuun alussa, joten nämä ottelut osuvat vielä pre-seasonille.
Basel ehti aloittaa kotimaan sarjan jo viime perjantaina komealla 1-4 vierasvoitolla Sionista. Viime kaudella joukkue sijoittui sarjassa toiseksi. Erikoista kaudessa oli, että Basel hävisi mestari Young Boysille 20 pistettä, mutta voitti kolmanneksi tullutta Luganoa peräti 25 pisteellä. Marcel Kollerin porukalle mahtui kauden loppuun siis useampia panoksettomia otteluita.
Vetosuositus
PSV on joukkueista hieman tasokkaampi, mutta Baselilla on pieni etu kilpailullisen ottelun saamisesta tämän ottelun alle. Molemmat joukkueet ovat tulivoimaisia ja runsasmaalisuuskin tulee kieltämättä mieleen vetovaihtoehtoja pohtiessa. Loppujen lopuksi päädyn kuitenkin siihen, että Basel yltäisi ottelussa vähintään tasapeliin. Vetosuositus on Aasialainen tasoitus, Basel +0.5 kertoimella 2,70. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun PSV – FC Basel ja kohteeseen veto Aasialainen tasoitus, FC Basel +0.5. Jos ottelu päättyy tasan tai Basel voittaa ottelun, saat 270 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos PSV voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa – FC Interistä uusi sarjakärki
- Uskomaton vire! Leo Walta täysin pitelemätön Ruotsissa
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin