RoPS – Aberdeen: vierasmaali vyöllä skottien kimppuun
Eurooppa-Liiga
RoPS – Aberdeen
Torstai 18.07. klo 19:00
RoPS ja Aberdeen pelaavat torstaina Eurooppa-Liigan karsintakierroksen toisen ja ratkaisevan osaottelun. Lähtökohdat toiseen osaotteluun muuttuivat melko totaalisesti, kun RoPS niittasi aivan ensimmäisen ottelun lopussa 2-1 kavennuksen melko puskista. Pasi Tuutin suojatit saivat siis vierasmaalin ja kavensivat eron vain yhteen maaliin. Näin ollen Aberdeen ei voi saapua napapiirille mitenkään vihellellen, vaikka joukkueista taitavampi onkin.
RoPS oli paikoitellen helisemässä ensimmäisessä ottelussa. Aberdeen sai lukuisia hyviä maalipaikkoja, mutta RoPsin maalilla Antonio Reguero oli mies paikallaan. Lopun kavennus oli melkoinen yllätys kaikille ja numeroiden voi sanoa mairittelevan rovaniemeläisiä. Tällä viikolla on molemmissa joukkueissa varmasti analysoitu paljon ensimmäisen ottelun antia ja dataa. RoPSin haaste on, miten olla maalipaikkojen luonnissa tehokkaampi mutta samalla saada puolustusta tiukemmaksi.
Aberdeen sai kilpailullisen matsin vyölleen ja on siinä mielessä torstaina hieman aikaisempaa valmiimpi. Joukkueen kärjet kyllä aiheuttivat rovaniemeläisille jatkuvia ongelmia ensimmäisessä ottelussa Sam Cosgroven johdolla. Vaikka RoPSin lähtökohtainen tavoite on pitää toisessa ottelussa nollat, se ei tule olemaan Aberdeenin laadukasta nippua vastaan todellakaan helppoa.
Vetosuositus
Ensimmäisen ottelun kuva oli niin Aberdeen-voittoinen, että joukkuetta on pakko pelata toiseen osaotteluun. Vieraat eivät voi lähteä riskeeraamaan jatkopaikkaansa nolla-nollaa tavoitellen, vaan uskon heidän haluavan ratkaista ottelun ajoissa. Vetosuositus on Aberdeen voittaa ottelun kertoimella 1,65. – Petsipappa –Näin näet suomalaisjoukkueiden europelit ilmaiseksi!
lähettää RoPS:n, KuPS:n ja HJK:n matsit suorana lähetyksenä ja ilmaiseksi. Seuraa alapuolen ohjeita ja tiedät, miten pääset väijymään pelit. Ohjeet: 1. Siirry ille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja talleta (saat ensitalletusbonuksen 100€ asti). 3. Siirry TV:n pariin ja voit aloittaa otteluiden katselun. Huomio: Jokaiseen peliin on myös tarjous vanhoille asiakkaille. Kun betsaat ottelua livenä 5 eurolla, saat automaattisesti 5€ ilmaisvedon.LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle

- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa