KPV:n seurapomo: Veikkausliigakarsintaa pelataan jälleen Kokkolan nurmella – viime vuonna kentän kunto järkytti

Veikkausliigakarsinnan avausottelu pelattiin viime vuoden lokakuun 31. päivä erittäin heikoissa olosuhteissa Kokkolassa. KPV:n ja TPS:n välisestä maalittomasta tasapelistä ei puuttunut erikoisia pomppuja kentän kunnon takia. Mahdollisuutta hyvän jalkapallon pelaamiseen ei ollut, kun Keskuskenttä oli jäässä.
Tulevassa Veikkausliigakarsinnassa nähdään sama ottelupari kuin viime syksynä. Nyt osat ovat vaihtuneet niin päin, että tällä kertaa KPV yrittää säilyttää paikkansa pääsarjatasolla. TPS sijoittuu toiseksi tämän kauden Ykkösessä ja pääsee sen myötä yrittämään kalavelkojen maksua kokkolalaisseuralle, joka nousi Veikkausliigaan viime vuonna vierasmaalissäännön turvin.
Tänä vuonna karsinnat pelataan muutamia päiviä aikaisemmin kuin viime vuonna. Ensimmäinen osaottelu pelataan Turussa 24.10., jälkimmäinen osa kolme päivää myöhemmin KPV:n kotona.
KPV:n managerin ja pääomistajan Matti Laitisen mukaan joukkue aikoo pelata kotiottelunsa Kokkolan Keskuskentällä viimevuotisesta kenttäfarssista huolimatta. Laitinen uskoo kentän olevan täysin pelikelpoinen, vaikka muistuttaa, että kaikkea voi käydä.
– Ehdottomasti pelataan Kokkolassa. Olemme jo reissanneet tarpeeksi tälle vuodelle, Laitinen sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Pääsarjaan ensimmäistä kertaa täksi kaudeksi sitten vuoden 1990 jälkeen palannut KPV pelasi kolme ensimmäistä kotiotteluaan evakossa Seinäjoella, sillä Keskuskenttä ei ollut liigakunnossa.
Kokkolan kentänhoitajilla on suunnitelma, jolla kenttä säilyttää kuntonsa karsintapeliin.
– Ajatus on niin, että kun VPS-peli on pelattu 19. päivä (lokakuuta), niin laitetaan harso kentän päälle, ettei se rupea jäätymään tai tule mitään muuta, Laitinen kertoi.
– Totta kai, jos tulee joku katastrofi, niin sitten tulee ongelmia. Välillä tulee näitä kylmiä öitä.
Laitisen mukaan KPV:lla oli huonoa tuuria viime syksyn karsintojen kotiottelussaan. Luontoäiti ei ollut vihreäpaitojen puolella.
– Se oli juuri silloin pelipäivänä, kun tuli huono ilma. Sitä ennen oli kahden viikon ajan tämmöinen ilma kuin nytkin. Se yksi päivä oli jäätävä päivä.
Keskuskentän nykykuntoa Laitinen pitää hyvänä. Seurapomosta ei ole syytä kyseenalaistaa Kokkolan kentän kuntoa sen enempää kuin muidenkaan Suomen kovassa käytössä ylemmillä tasoilla olevien nurmimattojen.
– Kokkolassa meillä on ollut yksi parhaita nurmia kesällä, niin miksi se olisi syksyllä huonompi kuin muualla. Ei se ole sen takia niin, ettei meillä ole vielä valoja kentällä, mutta nekin tulevat ensi kevään aikana.
– Missään ei voisi pelata nurmikentällä, jos ei meillä voisi pelata.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?