Ykkösen putoaja ratkesi dramaattisella tavalla – voittomaali 94. minuutilla
Kuva: Juha Tamminen
MYPA varmisti perjantaina paikkansa ensi kauden Ykkösessä, kun se voitti Tampereen Pallo-Veikot kotonaan 3-2.
Samalla varmistui TPV:n putoaminen sarjaporrasta alemmas. Tamperelaiset nousivat Ykköseen täksi kaudeksi kahdeksan Kakkosessa vietetyn vuoden jälkeen.
Perjantain ottelu ratkesi mitä dramaattisimmalla tavalla. TPV johti jo ottelua 2-0 Mauro Severinon ja Mika Ahosen maaleilla, mutta MYPAn Maksim Gussev kavensi vielä ennen taukoa.
Tamperelaisvieraat joutuivat pelaamaan lähes puoli tuntia yhden pelaajan vajaalla Joonas Rantalan lennettyä kahden varoituksen seurauksena suihkuun.
MYPAn sankariksi nousi 19-vuotias Johannes Kytilä, joka iski tasoituksen 83. minuutilla ja laukoi voittomaalin neljännellä lisäminuutilla. Ennen perjantaita Kytilä oli tehnyt tällä kaudella yhden sarjamaalin.
Tasapelikin olisi säästänyt putoamistaistelun ratkaisun viimeiselle kierrokselle, mutta nyt MYPA on TPV:tä jo neljä pistettä edellä.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
