Saumat useisiin miljooniin euroihin! Huuhkajat tienaa Suomen Palloliitolle jo pelkästään EM-kisapaikalla kivan rahanivaskan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen historiallinen EM-kisapaikka on villinnyt suomalaisia perjantai-iltana ympäri maan ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jossa on jalkapallopäivityksiä peräkkäin.
Lopputurnaukseen pääsemisessä on sen käsittämättömyyden lisäksi toinenkin upea seikka. Suomen Palloliitto nimittäin tienaa historiallisen arvokisapaikan myötä melkoisen summan rahaa.
Jo pelkästään kisoihin pääsevät maat saavat 9,25 miljoonaa euroa.
Joukkueilla on saumat päästä rahoihin käsiksi muillakin tavoin. Ottelun voittaminen tuo 1,5 miljoonaa euroa ja tasapelikin 750 000 euroa. Suomen vastustajat kisoihin eivät vielä ole selvillä.
Sen vuoksi seuraavien skenaarioiden toteutumisen todennäköisyys on edellä mainittujen lisäksi vaikeaa arvioida, mutta alkulohkosta jatkoon meneminen toisi Huuhkajille kivat 2 miljoonaa euroa. Sen saavat siis kaikki 16 jatkoon rymistelevää maata.
Pudotuspelien avauskierrokselta puolivälieriin etenevät maat nettoavat jo 3,25 miljoonaa euroa, mitalipelipaikalla laariin kilahtaisi viisi ”milliä”. Euroopan mestari saa 10 miljoonaa, eikä loppuottelun häviäjänkään rooli ainakaan taloudellisessa mielessä ole kökkö: Finaalitappiolla irtoaa nimittäin seitsemän miljoonaa euroa.
Ensi kesänä ympäri Euroopan pelattavien EM-kisojen alkulohkot arvotaan marraskuun viimeinen päivä. Kisat pelataan 12.6.-12.7. 2020.
LUE MYÖS: Näin voit hankkia itsellesi liput Huuhkajien EM-otteluihin
LUE MYÖS: Milloin Suomi saa tietää vastustajansa EM-kisoissa? Tässä kaikki arvonnoista
LUE MYÖS: Suomen pukukopissa pidettiin ennen ratkaisuottelua koskettava puhe – äänessä ei ollut kapteeni tai päävalmentaja
LUE MYÖS: Lukas Hradeckylla oli eriävä mielipide Markku Kanervan lauantaisista harjoituksista: ”Ja v*tut – sori vaan”
LUE MYÖS: Markku Kanerva kommentoi fanien ryntäystä kentälle: ”Säännöt on tehty noudatettaviksi”
LUE MYÖS: Kylmät väreet! Huuhkajien mielettömälle uroteolle osoitettiin suosiota yli lajirajojen Jääkiekkoliigassa – ”Suomi! Suomi! Suomi!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin