Simo Valakari mykistyi putoamisen kohdattua: ”Pyysin pelaajiani muistamaan tämän tunteen”
Kuva: Juha Tamminen
Simo Valakarin valmentama Tromsø putosi sunnuntaina Norjan pääsarjasta. Samalla Eliteserienin hyvästelivät ainakin toistaiseksi Suomen A-maajoukkuepelaajat Juha Pirinen ja Robert Taylor sekä Pikkuhuuhkajien Onni Valakari.
Pettymys on Tromsøn leirissä valtavan suuri, eikä putoamisen vaihtoehtoon oltu mitenkään varauduttu. Simo Valakarinkin tilanne veti jokseenkin sanattomaksi.
– Olen tyhjä. On vaikeaa sanoa mitään merkityksellistä, koska kaikessa on kyse tunteista. Kaikkiin sattuu ja tuntuu kuin maailma olisi loppunut, Valakari sanoi iTromsøn haastattelussa.
Kyseessä on Valakarin valmentajauran ensimmäinen sarjasta putoaminen. Päällimmäinen tunne onkin syvä pettymys.
– Tämä ottelu oli kuva koko kaudestamme. Loimme maalipaikkoja, muttemme onnistuneet hyödyntämään niitä.
Tromsøn urheilujohtaja Svein-Morten Johansen kertoi, että edessä on huolellisen analyysin paikka. Myös Valakarin asemaa arvioidaan, vaikka hän solmikin maaliskuussa pitkän, vielä seuraavat kolme kautta kattavan jatkosopimuksen.
– Emme olleet valmistautuneet putoamiseen. Tarvitsemme sopeutumiseen päiviä tai viikkoja. Uskoimme loppuun saakka selviytyvämme. Meillä ei ole suunnitelmaa ykkösdivisioonaan, mutta hyvä pelaajisto on välttämätön, Johansen totesi.
– Käsittelemme lähipäivien aikana seuran tilannetta, niin taloudellisesti, urheilullisesti kuin kokonaisuutenakin.
– Jokaisen tilannetta arvioidaan. Sitä, miten arviointi päättyy, en vielä tiedä, Johansen jatkoi.
Simo Valakarilla oli putoamisen varmistuttua epäkiitollinen tehtävä pitää joukkueelle pukukopissa puhe. Monet miehistä itkivät. Valmentaja kehotti pettyneitä pelaajiaan ottamaan tuntemuksistaan opiksi.
– Ainoa viestini pelaajille oli, että kehotin heitä muistamaan tämän tunteen. Heidän pitäisi muistaa voitetut pelit, mutta myös tämä tunne. Tämä tunne pitäisi ottaa mukaan jalkapallouran tuleviksi vuosiksi, jottei sitä kokisi uudestaan, Valakari kertoi.
– Jos et löydä motivaatiota antaakseni parhaan itsestäsi, muista tämä tunne. Siinä pitäisi olla tarpeeksi motivaatioita, jotta pääsee läpi raskaiden päivien.
Lopuksi Valakari otti putoamisesta vastuun ja osoitti pahoittelut kannattajille.
[readmore from=Valakari-Simo]
– Minä vein joukkueen allikkoon, joten otan tapahtuneesta vastuun. Seuralla ja minulla oli tämän joukkueen kanssa tavoitteita. Olen kokenut putoamisen pelaajana, mutta valmentajana tämä on ensimmäinen kerta. En halua kokea tätä tunnetta. Haluan että nousemme taas ja voitamme pokaaleja, Valakari jatkoi.
– Olen pahoillani ja koen samoin kuin kannattajat. He tulivat tänne tukemaan meitä. He rakastavat seuraa ja maksoivat nähdäkseen meidän pelaavan.
LUE MYÖS:
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan