Arsenal otti ison voiton – hämmentävä tilasto kertoo, kuinka syvällä seura on tarponut
Kuva: Getty Images
Arsenal otti Valioliigassa ensimmäisen voiton uuden managerinsa Mikel Artetan alaisuudessa keskiviikkoiltana, kun Manchester United kaatui komeasti 2-0-lukemin. Ennen United-ottelua Arsenal oli voittanut vain kerran viimeiseen 11 sarjaotteluun.
Arteta nousi Arsenalin manageriksi ennen joulua, mutta ensimmäistä kertaa mies oli komennossa Bournemouthia vastaan, kun ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Sen jälkeen Chelsea kävi hakemassa vierasvoiton Arsenalista vahvalla viimeisellä kymmenminuuttisella.
Unitedia vastaan Arteta sai parhaan irti joukkueestaan. Syyskauden pienoisessa koirankopissa ollut ja viime kesällä 80 miljoonalla eurolla hankittu Nicholas Pépé vei isännät johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Toppari Sokrátis Papastathópoulos teki 2-0-osuman kulmapotkun jatkotilanteesta hieman ennen taukoa.
Hämmentävää voitossa on se, että se oli Arsenalille vasta kauden kuudes, kun sarjaa on pelattu 21 ottelua. Entistä erikoisempaa on se, että voitto oli ”Tykkimiehille” vasta kauden ensimmäinen sarjataulukossa kymmenen parhaan joukossa olevia joukkueita vastaan. Tilastot kertovat karua kieltä siitä, miten huonosti kausi on tähän mennessä sujunut. Tällä hetkellä Arsenal on sarjataulukossa kymmenentenä.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
1 - This was Arsenal’s first Premier League win of the season against a team currently in the top-half of the Premier League (P10 W1 D4 L5). Strides. #ARSMUN
RATINGS: Every player marked out of 10 from Arsenal's 2-0 win against Man Utd.
Best = 9/10
Worst = 5/10
Best = 6/10
Worst = 2/10
By @harryedwards16.
sqwk.at/RTAFC20MNU
By @harryedwards16.
sqwk.at/RTAFC20MNU
No player on the pitch made more than Arsenal’s No.10.
LUE MYÖS:
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy


