Kovan luokan nimihankinta – takavuosien HJK-tähti siirtyy sarjanousija Hakaan
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan kaudeksi 2020 noussut FC Haka tiedottaa kotisivuillaan erittäin nimekkäästä pelaajahankinnasta. Haka on kiinnittänyt yksivuotisella sopimuksella keskikenttäpelaaja Mohamed Kamaran, eli tuttavallisemmin Medon.
32-vuotias Medo on lähtöisin Sierra Leonesta, mutta hänellä on myös Suomen kansalaisuus. Veikkausliigasta hän on erittäin tuttu pelaaja entuudestaan.
Medo debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2006 KuPS:n joukkueessa. Sen jälkeen matka jatkui HJK:hon, jossa hän pelasi vuodet 2007-2010 ja jälleen vuonna 2016. Nyt edessä on siis toinen paluu Suomeen.
Kaikkiaan Medolla on veikkausliigakokemusta 135 ottelun verran. Maaleja hän on tehnyt 14. Veikkausliigamestaruuden Medo voitti HJK:ssa kaudella 2009 ja 2010, ja Suomen Cupin vuonna 2008. Sarjan parhaaksi pelaajaksi hänet valittiin kaudella 2010 – siis kymmenen vuotta sitten.
– Olemme hakeneet tietoisesti hieman kokemattomaan joukkueeseen paljon kokemusta näillä viimeisillä hankinnoilla. Veikkausliigassa tarvitaan nuorten pelaajien ympärille kokemusta ja Medo tuo meille sitä, Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo myös äskettäin saapuneeseen Eero Markkaseen viitaten.
– Medo voi olla pelillisesti todella tärkeä palanen tulevalla Veikkausliigakaudella.
Hakan päävalmentaja Teemu Tainio odottaa Medolta ennen kaikkea johtajuutta.
[readmore from=Haka]
– Hän tuo entistä enemmän vaihtoehtoja ja kilpailua pelipaikoista. Heti ensimmäisistä treeneistä näkyivät laatu ja henkisen johtajan ominaisuudet, Tainio selvittää.
Ulkomailla Medo on pelannut serbialaisessa Partizan Belgradissa, englantilaisessa Boltonissa, israelilaisessa Maccabi Haifassa ja viimeksi Kuwaitin pääsarjassa. Eurooppa-liigan lohkovaiheessa Medo on pelannut kahdeksan ottelua ja Mestarien liigassa viisi.
Sierra Leonen A-maajoukkueessa Medo on nähty 29 ottelussa.
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”