Barcelona sai selkeän viestin – argentiinalaistähden hankkiminen maksaa 111 miljoonaa euroa

Internazionalen urheilutoimenjohtaja Piero Ausilio on vahvistanut, että Barcelonan on maksettava Lautaro Martínezin 111 miljoonan euron ulosostoklausuuli, jos katalonialaisseura haluaa hänet.
Argentiinan maajoukkuehyökkääjä Martínez, 22, on Barcelonan ykköstavoite tulevan kesän siirtomarkkinoilla, mutta espanjalaisjätti ei ole lehtitietojen mukaan onnistunut tekemään hänestä tyydyttävää tarjousta.
Barçan siirtokassaa ovat rasittaaneet viime kauden suuret kustannukset sekä koronavirus, joten sen on myytävä omia pelaajiaan, jotta sillä olisi varaa Martíneziin, jonka ulosostoklausuuli vanhenee 7. elokuuta.
Barcelona on useiden lähteiden mukaan yrittänyt tarjota Interille pelaajia vaihtokaupassa toiseen suuntaan, mutta Ausilio antoi Sky Sport Italian haastattelussa ymmärtää, että milanolaisseuralle kelpaa vain raha.
– Mitä Martíneziin tulee, on vain yksi keino, jolla hänet voi viedä Interistä, ja se on klausuulin maksaminen.
– Monet seurat ovat ottaneet meihin yhteyttä Lautaron takia. Niiden joukossa, kaikista päättäväisimpänä, on Barcelona, jonka kanssa meillä on ystävällinen ja hyväntahtoinen suhde. En piilottele sitä.
– Ja minä tiedän Barcelonan tietävän täysin hyvin, mitkä meidän aikeemme ovat. Interillä ei ole aikomustakaan myydä Lautaro Martínezia. Ja minä toistan vielä: hänen sopimuksessaan on klausuuli.
Martínez siirtyi Internazionaleen kesällä 2018 kotimaansa pääsarjaseurasta Racing Clubista. Hän on pelannut Interissä 66 ottelua tehden niissä yhteensä 25 maalia. Argentiinan A-maajoukkueessa Martínez on pelannut 17 ottelua ja iskenyt yhdeksän osumaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta

- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy