ESPN: Viikko pelien jatkumiseen – Saksassa ei uskota fanijoukkojen kokoontuvan Bundesliigan palatessa
Kuva: Getty Images
Jalkapallofanien odotus on ohi, kun Saksan Bundesliiga jatkuu 16. toukokuuta ja palaa koronaviruksen aiheuttamalta tauolta ensimmäisenä eurooppalaisena kärkisarjana.
Otteluissa ei ole yleisöä, ja suuret joukkokokoontumiset ovatkin Saksassa kiellettyjä elokuun puoleenväliin saakka.
Kannattajakulttuuri on Saksassa hyvin vahva. Jalkapallon merkitys yhteiskunnalle on valtava. Esimerkiksi PSG:n ja Borussia Dortmundin välisessä Mestarien liigan ottelussa pariisilaisseuran kannattajat kokoontuivat kaupungille sankoin joukoin, kun he eivät päässeet seuraamaan peliä stadionille.
Eintracht Frankfurtin urheilupuolen johtaja Fredi Bobicin mukaan Saksassa ei ole syytä huoleen siinä, että fanit kokoontuisivat yhteen ja edistäisivät siten koronaviruksen leviämistä.
− Puhuimme paljon omien faniemme kanssa Frankfurtissa, ja sanoimme, ettei stadionin läheisyyteen pidä kokoontua. Kerroimme, että jos he kerääntyvät yhteen, meidät tuomitaan hävinneiksi, sillä säännöt ovat hyvin tiukat, Bobic sanoi ESPN:lle.
Bundesliigan paluukierroksella ohjelmassa on muun muassa Dortmundin ja Schalken välinen derby, joka tavallisesti kerää yli 80 000 katsojaa Dortmundin kotistadionille Signal Iduna Parkille.
Dortmundin poliisi kertoi kuitenkin ESPN:lle olevansa varma siitä, ettei fanijoukkoja ilmaannu kaupungille. Stadionin läheiset alueet ovat poliisin erityistarkkailussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin