Suomalaiskolmikkoa ei nähty kentällä Esbjergin kauden jatkuttua – triolla monenlaisia kuulumisia
Kuva: Juha Tamminen
Tanskan Superliigan ”suomalaisjoukkue” Esbjerg FB palasi koronavirustauolta sunnuntai-iltana, kun se kohtasi kotikentällään Aalborgin. Pisteet jaettiin numeroin 1-1, mutta ketään Esbjergin kolmesta suomalaispelaajasta ei tällä kertaa kentän puolella nähty.
Ilahduttavinta suomalaisittain oli varmasti se, että Pyry Soiri palasi talven olkapäävammansa jäljiltä takaisin Esbjergin kokoonpanoon. Huuhkajien laitalinkki seurasi kuitenkin koko ottelun penkiltä. Esbjerg käytti vain kaksi sallituista viidestä vaihdosta. Soiri pelasi jo viime viikon perjantaina pelatussa harjoitusottelussa Fredericiaa vastaan, joten pelikunnossa hän on ollut jo jonkin aikaa.
Esbjergin ehdottomiin luottomiehiin lukeutuva Joni Kauko ei joukkueen kokoonpanossa tänään ollut. Syy Kaukon poissaoloon oli varoitustilin täyttymisestä johtuneessa pelikiellossa.
Myöskään kokenut Markus Halsti ei Esbjergin kokoonpanossa ollut, mutta hänen poissaolonsa syytä ei seuran kotisivujen ennakossa kerrottu.
Perjantaina Esbjerg kuitenkin tiedotti, että Halsti on yksi seitsemästä joukkueen pelaajasta, joiden sopimusta jatkettiin kuukaudella heinäkuun loppuun. Kaikkien sopimukset olivat umpeutumassa kesäkuun lopussa, mutta koronavirustauon takia Tanskan Superliigan kausi jatkuu heinäkuun puolelle.
Halsti kertoi ennen sunnuntain ottelua kuulumisiaan Fotboll Skånen Blatt Snack -podcastissa. Uusi startti ja yhteisharjoitusten jatkuminen on tehnyt Halstin mukaan joukkueelle hyvää.
Kun koronatauko alkoi, piti jokaisen seurata ensin henkilökohtaista harjoitusohjelmaa ensimmäisten kahden viikon ajan. Sen jälkeen treenaamisesta piti huolehtia itse. Esbjerg päätyi monien muiden seurojen tavoin palkkojen alennuksiin, joten seuran ja pelaajien välista yhteydenpitoakaan ei sallittu samalla tavalla.
– Siksi tuntui erityiseltä taas tavata toisemme ja treenata yhdessä viime viikkojen aikana. Uskonkin, että olemme valmistautuneet niin hyvin kuin mahdollista, Halsti totesi ennen peliä.
[readmore from=Esbjerg]
Vaikka koronatauko on tuntunut jalkapalloilijoille varmasti pitkältä, on Halsti nauttinut myös ajasta perheensä kanssa.
– Olen viettänyt valtavasti aikaa vaimoni ja tyttäriemme kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa, että minulla on ollut isyysvapaata, Halsti totesi.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”