Mitä ihmettä? Europelipaikoista taisteleva Venäjän liigan joukkue otti kuokkaan murskaluvuin – maalivahti teki liigahistoriaa
Kuva: Getty Images
Venäjän Valioliigassa FK Rostovin maalivahti Denis Popov, 17, teki perjantai-iltana uuden ennätyksen torjuttujen laukausten määrässä yhden ottelun aikana Sotšia vastaan. Popov otti pelissä kiinni huimat 15 laukausta, mutta nuorukaisen urotyöt Rostovin maalilla ei juuri lämmittänyt mieltä, sillä Sotši murskasi vierasjoukkueen peräti 10-1 rökälenumeroin.
Rostovin kannalta ottelu alkoi lupaavasti, kun joukkue siirtyi 1-0 johtoon Roman Romanovin ensimmäisen minuutin maalilla. Sotši paikkasi kauneusvirheen tasoittamalla viisi minuuttia myöhemmin, ja paineli lopulta vastustamattomasti maisemaan. Sotši sai ottelussa huimat 35 laukausta Rostovin kahta vastaan.
Ottelun tulos keräsi ottelun jälkeen runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa, ja Rostov julkaisi lausunnon, jossa joukkue selittää rökäletappiota.
– Haluaisimme selittää. Kuudella seuran pelaajalla todettiin koronavirustartunta, joten koko joukkue täytyi asettaa karanteeniin. Sotši kieltäytyi ottelun siirtämisestä, minkä takia meidän täytyi peluuttaa 16-19-vuotiaita junioripelaajia ottelussa, Rostov selittää epätavallista tulosta.
Yksi Rostovin koronatartunnan saaneista pelaajista on venäläismedian tietojen mukaan suomalaiskeskikenttäpelaaja Roman Eremenko.
– Vaikka tulos oli suuri pettymys, haluamme teidän näkevän myös hyviä puolia: ensinnäkin 17-vuotias maalivahtimme Denis Popov otti 15 torjuntaa, mukaan lukien torjunta rangaistuspotkusta, mikä on uusi Venäjän Valioliigan ennätys! Denis varasti show’n tänään, ja hänet palkittiin ansaitusti ottelun parhaana pelaajana.
– Toinen tajunnanräjäyttävä kohokohta oli ensimmäinen maalimme: 17-vuotiaasta Roman Romanovista tuli upean maalinsa myötä seurahistoriamme nuorin maalintekijä, ja Venäjän liigahistorian kolmanneksi nuorin.
– Tiedämme teidän olevan samaa mieltä siitä, että pelaajamme taistelivat viimeiseen pisaraan kentällä. Jokainen kentällä osoitti suurta luonnetta ja asennetta.
Murskatappiosta huolimatta Rostov jatkaa sarjassa neljännellä sijalla. Sotši on sarjassa yhdeksäntenä.
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan