Nuori pelaaja kertoi podcastissa joutuneensa seksuaalisen häirinnän uhriksi – Palloliitto selvittää asiaa
Palloliitto kertoo tiedotteessaan, että se sai viime torstaina tietää jäsenseuransa valmentajan syyllistyneen seksuaaliseen häirintään tapahtuma-aikaan 15-vuotiasta pelaajaa kohtaan.
Palloliitto on pyytänyt selvitykset valmentajalta, valmentajan entiseltä ja nykyiseltä seuralta, ollut yhteydessä pelaajan vanhempiin ja Suomen Urheilun Eettiseen Keskukseen (SUEK). Valmentaja on asetettu toistaiseksi valmennuskieltoon nykyisessä seurassaan.
Tapaus tuli tietoon Stadi Cupin toiminnanjohtaja Sami Löfin juontamassa Stadi Cup -podcastissa, johon oli kutsuttu vieraaksi FC Kontun 16-vuotias pelaaja. Pelaaja kertoi podcastissa viime vuoden aikana kokemistaan motivaatio-ongelmista, joiden syyksi hän kertoi entisen valmentajansa sosiaalisessa mediassa ja viestein tapahtuneen seksuaalisen häirinnän.
– Viimeisen vuoden aikana on ollut suuria motivaatio-ongelmia. Motivaatio lähti ja oli tunne, ettei jaksais pelata enää ollenkaan jalkapalloa. Se kaikki lähti siitä, että koin seksuaalista ahdistelua mun entiseltä valmentajalta, joka sitten laski tosi paljon mun itsetuntoa ja muutenkin motivaatiota treenata ollenkaan futista, pelaaja kertoo podcastissa.
– Se oli aika iso paikka ja tuntui siltä, ettei enää ollenkaan haluaisi jatkaa futista.
Pelaajaa pelotti avautua tapahtuneesta vanhemmilleen, mutta hän uskalsi ottaa asiaan puheeksi. Vanhemmat veivät asian seuralle tiedoksi. Valmentajan kuulemisen jälkeen heinäkuussa 2019 seura irtisanoi valmentajan. Pelaajan vanhemmat selvittivät viesteihin myös poliisin kannan, mutta ne eivät täyttäneet viranomaisten mukaan rikoksen tunnusmerkistöjä.
Podcastin nauhoituksissa kävi ilmi, että seksuaaliseen häirintään syyllistynyt valmentaja valmentaisi edelleen uudessa seurassa. Asian tultua Palloliiton tietoon, Palloliitosta oltiin välittömästi yhteydessä valmentajan uuteen seuraan, joka asetti hänet väliaikaiseen valmennuskieltoon selvityksen ajaksi.
Palloliitto on pyytänyt selvitystä valmentajan entiseltä seuralta FC Kontulta, mistä hänet irtisanottiin heinäkuussa 2019. Seuralta on pyydetty selvitystä tapahtumista ja siitä, miksi Palloliitto ei ole saanut tietoa asiasta aikaisemmin.
Palloliitosta on oltu yhteydessä myös pelaajan vanhempiin asian viemiseksi Palloliiton riippumattoman kurinpitovaliokunnan käsittelyyn. Näytön perusteella valmentaja on mahdollista asettaa toimitsijakieltoon Palloliiton alaisissa tapahtumissa eli käytännössä hän ei voi valmentaa Palloliiton alaisissa kilpailuissa tai tapahtumissa.
Palloliitto on vienyt tapahtumat myös Suomen Urheilun Eettinen Keskuksen (SUEK) tiedoksi.
Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kiittää valmentajan nykyistä seuraa esimerkillisestä ja vastuullisesta asian hoitamisesta.
– Seura on liiton laatujärjestelmässä määritellyn prosessin mukaisesti tarkistanut henkilön rikosrekisteriotteen valmentajan rekrytoinnin yhteydessä, joskaan siinä vaiheessa mitään epäilyttävää ei ilmennyt. Seura oli asian nyt ilmettyä välittömästi aktiivinen yhteistyössä Palloliiton kanssa, Huttunen kertoo.
– Yhteistyö pelaajan, perheen sekä seuran kanssa on ollut erittäin avointa, mikä on auttanut asian selvittämisen suhteen.
Palloliitto tuomitsee jyrkästi valmentajan valta-aseman väärinkäytön ja pitää äärimmäisen sekä erityisen tuomittavana alaikäiseen kohdistunutta seksuaalista häirintää.
– Jalkapallo kuuluu kaikille ja puolen miljoonan harrastajan lajiliittona meillä on vastuu ja velvollisuus puuttua, valistaa ja vaatia kaikilta toimijoiltamme nollatoleranssia häirintään, kiusaamiseen tai minkäänlaiseen huonoon käytökseen liittyen. Siinä ei ole mitään tulkinnan mahdollisuutta.
– Seksuaalinen häirintä, kiusaaminen tai valmentajan valta-aseman väärinkäyttö kaikissa muodoissaan on totaalisen kiellettyä ja tuomittavaa, Huttunen painottaa.
– Tämä tapaus osoittaa, että meidän on jatkettava työtä määrätietoisesti ja löydettävä vielä tehokkaampia keinoja tiedon lisäämiseksi ja epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisemiseksi, Huttunen sanoo ja jatkaa.
LUE MYÖS:
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan