Koronapandemian toinen aalto näkyy karusti myös jalkapallossa – tiistaina ikävä otteluperuutus
Koronapandemian toinen aalto on juuri nyt kaikkien huulilla. Covid-19-tartuntatapausten määrä on kääntynyt uudelleen nousuun useissa Euroopan maissa, Suomi mukaan luettuna. Samalla monessa maassa ollaan jälleen harkitsemassa uusia rajoitustoimia, ja joissain jo sellaisiin ryhdyttykin.
Toinen aalto on alkanut näkyä koko ajan enemmän myös jalkapalloilussa. Tiistaina UEFA joutuikin tekemään harmillisen otteluperuutuksen. Tiistain ohjelmassa piti olla Mestarien liigan kauden 2020-2021 esikarsintaturnauksen loppuottelu, mutta peli jouduttiin valitettavasti perumaan.
Syynä tähän oli se, että kosovolaisen Dritan pelaajista kaksi oli saanut koronavirustartunnan, ja koko joukkue määrättiin karanteeniin. Dritan oli määrä kohdata Sveitsin Nyonissa pelattavan esikarsintaturnauksen finaalissa pohjoisirlantilainen Linfield.
Ottelun lopullisesta kohtalosta päättää UEFA:n kilpailuvaliokunta. Neljän joukkueen esikarsintaturnauksen voittajan on määrä kohdata ensi viikon tiistaina ensimmäisellä varsinaisella karsintakierroksella puolalainen Legia Varsova.
Kosovolaisseuran koronatartunnoista tuskin juuri kukaan Kosovon ulkopuolella ilman europelejä olisi kuullut, mutta tartuntoja on ilmaantunut myös monissa suurten liigojen joukkueissa. Aivan erityisesti toinen aalto näyttää puhjenneen Espanjassa.
Tunnetuimmat tapaukset ovat Mestarien liigan puolivälieriin valmistautuvan Atlético Madridin kaksi koronavirustartuntaa. Tartunnan saaneet ovat argentiinalaishyökkääjä Ángel Correa ja loukkaantuneena oleva laitapuolustaja Sime Vrsaljko.
Atléticon koronahuolet ulottuvat myös naisjoukkueen puolella, sillä Atlético tiedotti tiistaina viiden naispelaajan sairastuneen koronaan. Naisten Mestarien Liigan Final Eight -turnaus pelataan Espanjassa 21.-30.8., ja Atléticon tartunnat diagnosoitiin vain kymmenen päivää ennen Barcelonaa vastaan pelattavaa puolivälieräottelua.
Miesten La Liga -seuroissa koronatartuntoja on todettu monissa seuroissa – samalla viikolla, kun uuden kauden harjoitukset alkavat. Valencia on tiedottanut kahdesta tartunnasta, Alavés kolmesta ja La Ligaan noussut Huesca kahdesta. Jo aiemmin koronaan olivat sairastuneet Real Madridin Mariano ja Sevillan Nemanja Gudelj. Real Betis tiedotti tiistaina Loren Morónin ja Granada Maxime Gonalonsin saaneen Covid-19-tartunnan.
Jo aiemmin koronavirus vaikeutti La Ligan nousukarsintojen pelaamista, kun päätöskierroksen ottelu Deportivo La Coruñan ja Fuenlabradan välillä jouduttiin siirtämään peräti 14 Fuenlabradan pelaajan saatua tartunnan. Myös nousukarsintoihin valmistautuvien Real Zaragozan ja Almerían riveissä todettiin yksi koronatartunta kummassakin. Lisäksi tiistaina tiedottivat yhdestä koronatartunnasta per joukkue Segundan seurat Espanyol, Mallorca, Las Palmas ja Tenerife.
Huolestuttava on tilanne myös Ranskassa. Strasbourgin joukkueessa tiedotettiin äskettäin yhdeksästä koronatartunnasta, Lillessä neljän, Nantesissa kolmen ja Montpellierissä yhden pelaajan tartunnasta. Toulouse raportoi viikonloppuna kahden pelaajan ja kahden valmentajan sairastuneen koronaan. Ligue 1:n uuden kauden pitäisi alkaa 21. elokuuta.
Benelux-maissakaan ei hyvältä näytä. Hollantilainen Feyenoord kertoi viikonvaihteessa kahdesta uudesta koronatartunnasta ja Belgiastakin on kuulunut ikäviä uutisia. Covid-19-tartuntoja on ilmaantunut ainakin Anderlechtin, Genkin ja Cercle Bruggen joukkueissa.
[readmore from=Koronavirus]
Italian Serie A:n ja Englannin Valioliigan seurojen keskuudessa ei tiettävästi ole uusista koronatartunnoista tiedotettu. Saksan Bundesliigassa 1. FC Köln raportoi viikonloppuna kahden pelaajansa sairastuneen koronaan.
Euroopan ulkopuolella otteluita on jouduttu perumaan uusien koronatartuntojen vuoksi ainakin Brasiliassa ja Japanissa.
Lähteet: AS, T-Online, BeSoccer
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé