Kuinka käy Ligue 1:n kauden alun? Strasbourgin pelaajat juhlimassa ennen koronatartuntojaan
Ranskan pääsarja Ligue 1 oli ainoa Euroopan viidestä suurimmasta jalkapallosarjasta, jonka kausi 2019-2020 jäi koronaviruspandemian vuoksi kokonaan kesken. Niinpä uusi kausi 2020-2021 voi alkaa selvästi muita isoja liigoja aiemmin – pitkäksi venähtäneen pelitauon jälkeen.
Ligue 1 määritteli jo hyvissä ajoin uuden kauden alkamispäiväksi elokuun 21. päivän. Avausotteluksi valikoitui Marseillen ja Saint-Étiennen kohtaaminen.
Nyt suunnitelmia kuitenkin uhkaa tuttu kiusankappale: COVID-19. Koronavirustartuntoja on raportoitu useissa joukkueissa, ja näiden vuoksi harjoitusotteluita on jo jouduttu perumaan.
Huomion keskipisteessä on ollut Strasbourg, joka vahvisti joukkueessaan äskettäin yhdeksän koronavirustartuntaa. Erityisen huolestuttavaa on, että Strasbourgin tartunnat diagnosoitiin vasta sen jälkeen, kun joukkue oli kohdannut harjoitusottelussa Montpellierin. Sen jälkeen myös yksi Montpellierin pelaaja, keskikenttäpelaaja Florent Mollet antoi positiivisen koronanäytteen. Molemmat joukkueet peruivat tämän johdosta harjoituspelejään.
– Kaikki pelaajamme, valmennustiimimme jäsenet ja seurajohtoon kuuluvat henkilöt on testattu huolellisesti ennen jokaista harjoituspeliä kunnioituksesta pelaajia ja vastustajaa kohtaan, Montpellierin torstaina julkaisemassa tiedotteessa todettiin.
Montpellier kuvaili olevansa ”tilanteen suurin uhri”, sillä yksi joukkueen pelaajista on nyt kotikaranteenissa ja kaksi peliä jouduttiin perumaan. Kaikkiaan koronatartunta oli Montpellierin joukkueelle jo viides, sillä keväällä seuran pelaajista neljä sai tartunnan. Keskikenttäpelaaja Junior Sambia joutui jopa keinotekoiseen koomaan, mutta toipui kuitenkin taudista.
Syyttävä sormi osoittaakin Strasbourgin suuntaan. L’Équipe kertoo, että Strasbourgin pelaajat olivat lähteneet juhlimaan vain päivää ennen Montpellieriä vastaan pelattua ottelua. Harjoituspeli pelattiin Sveitsin Genevessä 28.7., mutta joukkueen edelliset koronatestit tehtiin 25.7. Siis kaksi päivää ennen kuin pelaajat lähtivät Geneven kaupungille juhlimaan.
Joukkueenjohto oli antanut pelaajille vapaapäivän ja luvan illastaa yhdessä. Pelaajien ilta kuitenkin venyi pitkäksi, sillä he jatkoivat juhlia kaupungilla. Strasbourgin puheenjohtaja Marc Keller on vahvistanut, ettei seura tiennyt pelin aikana useiden pelaajiensa olleen yöelämässä edellisenä iltana. Nyt Montpellier on syystäkin hyvin pahoillaan siitä, ettei Strasbourgin pelaajille tehty uusia koronatestejä aivan ottelun alla.
Myös Nantesin joukkueessa on todettu kahdeksan koronatartuntaa, joista kolme on pelaajilla. Lillen pelaajista neljällä on puolestaan todettu COVID-19-tartunta. Lille joutuikin perumaan Portugalin harjoitusleirinsä.
– Muistutamme pelaajia joka päivä turvaväleistä, kehotamme heitä olemaan varovaisia kotona ja välttelemään ruuhkaisia paikkoja. Virus on joukossamme, ja kunnes rokote kehitetään, meidän täytyy elää sen kanssa, Lillen valmentaja Christophe Galtier totesi.
[readmore from=Koronavirus]
Ranska on sallinut ensimmäisenä suurena Länsi-Euroopan maana myös yleisön rajoitetun pääsyn otteluihin. Esimerkiksi heinäkuussa pelattuihin kahteen cup-finaaliin päästettiin 5 000 katsojaa.
Tartuntamäärät ovat kuitenkin Ranskassakin taas kasvussa, ja siksi uusi huoli pelien peruuntumisesta on jälleen aiheellinen.
– Toivon, ettei otteluita siirretä vain siksi, että joukkueessa on Covid-tartuntoja. Meidän täytyy sopeutua ajatukseen, että monet pelaajista voivat joutua jäämään sivuun tämän vuoksi, Galtier arveli.
Lähteet: BeSoccer ja AS
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé