AS Roma vahvistaa verkkosivuillaan, että seura on päässyt yhteisymmärrykseen amerikkalaismiljardööri Dan Friedkinin kanssa seuran myynnistä. Kauppa Friedkin Groupin kanssa lyötiin lukkoon keskiviikkona ja hinnaksi arvioidaan noin 591 miljoonaa euroa. Italialaisviranomaisten odotetaan vahvistavan kaupat elokuun loppuun mennessä.

– Olemme allekirjoittaneet sopimuksen ja pyrimme yhteistyössä viimeistelemään lakiprosessin, jonka seurauksena seura vaihtaa omistajaa, AS Roman niin ikään yhdysvaltalainen presidentti James Pallotta kertoo seuran lausunnossa.

Friedkin Group on amerikkalainen sijoituskonserni. Se omistaa muun muassa Gulf States Toyota -yhtiön, joka maahantuo Toyotan ajoneuvoja Yhdysvaltoihin. Friedkinin omaisuuden arvon arvioidaan olevan noin neljä miljardia euroa.

– Me kaikki Friedkin Groupilla olemme iloisia tullessamme osaksi tätä ikonista kaupunkia ja seuraa. Pyrimme viimeistelemään kaupat mahdollisimman pian ja odotamme innolla pääsyä osaksi AS Roma -perhettä, Friedkin kommentoi.

[readmore from=AS-Roma]

SuomiFutis kirjoitti Friedkin Groupin tekemästä ostotarjouksesta ensi kerran jo viime uudenvuodenaattona. Tuolloin muun muassa ovet paukkuen seurasta lähtenyt Francesco Totti jätti oven raolleen Romaan paluulle jossain roolissa, jos uudet omistajat niin haluavat.

62-vuotias James Pallotta osti AS Roman vuonna 2011 ja toimi Roman puheenjohtajana vuosina 2012-2020.

Uutista ja sen otsikkoa on muokattu 7.8. kello 8.01. AS Roma ei varsinaisesti ”siirtynyt amerikkalaisomistukseen”, sillä myös vanha omistaja James Pallotta on yhdysvaltalainen.