Thomas Müller vertasi Bayernin murskajaisia ikimuistoiseen MM-kisaotteluun
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueen ja Bayern Münchenin hyökkääjästä Thomas Mülleristä on muodostunut todellinen Barcelonan piinaaja.
Müller, 30, on kohdannut Barcelonan urallaan viidessä ottelussa voittaen niistä neljä. Noissa peleissä hän on heiluttanut katalonialaisten verkkoa kuudesti ja tarjoillut kaksi maalisyöttöä.
Perjantaina Müller oli jälleen hyvässä vedossa, kun Bayern voitti Barcelonan Mestarien liigan puolivälierässä murskaluvuin 8-2. Hän teki itse kaksi osumaa ja tarjoili syötön vielä yhteen. Mülleristä tuli samalla eniten otteluita Mestarien liigassa pelannut saksalainen. Hän ohitti tilastossa entisen joukkuekaverinsa Philipp Lahmin, joka esiintyi Euroopan arvostetuimmassa seuraturnauksessa 112 kertaa.
Saksan maajoukkueen ja Bayernin pelaajana Müller on tottunut suurinumeroisiin voittoihin. Vuoden 2014 MM-kisoissa hän todisti aitiopaikalta yhtä arvokisahistorian ikimuistoisinta ottelua, kun Saksa kaatoi Brasilian välierässä 7-1. Müller kuritti tuolloin kisojen kotimaata yhdellä osumalla ja maalisyötöllä. Saksa kruunattiin lopulta maailmanmestariksi Argentiinan kaaduttua loppuottelussa jatkoajalla.
Müllerin mukaan perjantainen murskavoitto Barcelonasta oli vielä vaikuttavampi suoritus kuin Saksan ylikävely Brasiliasta.
– Meillä ei missään vaiheessa ollut samanlaista kontrollia pelistä vuonna 2014 Brasiliassa, kommentoi Müller Daily Mailin mukaan.
– Sellaista tapahtui silloin, mutta ei puhuta siitä. Puhutaan tästä päivästä. Tämä oli erityinen ilta. Tulos ja tapa, jolla sen saavutimme olivat erityisiä.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva