FC Inter teki elintärkeän jatkosopimuksen – päävalmentaja José Riveiro jatkaa myös ensi kaudella
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on tehnyt ensi kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen päävalmentajansa José Riveiron kanssa. Myös Riveiron valmennusryhmään kuuluvat apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver solmivat vuoden jatkosopimukset.
Espanjalainen Riveiro, 43, on tehnyt Turussa erinomaista työtä siirryttyään viime kaudeksi seuran päävalmentajaksi. Viime kaudella Inter pelasi mestaruudesta ja jäi lopulta viimeisessä ottelussa hopealle.
– Interin edustusjoukkue on Riveiron johdolla noussut sille tasolle, jota me olemme pitkään tavoitelleet. Hänen valinnassaan aikanaan yksi tärkeimmistä asioista oli, että kentällä peli saadaan jälleen näyttämään siltä, miltä sen Interissä kuuluu näyttää. Tilanne on samalla tuonut kaivattua vakautta ja sitä kautta suunnitelmallisuutta edustusjoukkueen toimintaan, Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kehui seuran tiedotteessa.
– Minulle tärkeää jatkosopimuksen tekemisessä oli, että koen olevani projektille edelleen hyödyksi ja että viihdyn työssäni. Samalla uskon, että pystymme seuran kanssa edelleen ottamaan askeleita edustusjoukkueen toiminnan kehittämisessä, Riveiro kommentoi jatkosopimusta.
Riveiro korostaa valmennusryhmän merkitystä. Ensi kaudella Interin talentti- sekä reservijoukkueen vastuuvalmentaja Erol Ates keskittyy entistä enemmän edustusjoukkueen toimintaan.
– En ollut ennen Interiä valmentanut heidän kanssaan, mutta heillä on iso rooli täällä tapahtuvissa hyvissä asioissa. On tärkeää, että saamme jatkaa yhdessä, sillä olemme koko edustusjoukkueen taustaryhmän kanssa saaneet luotua hyvän ilmapiirin täällä työskentelylle, Rivero kertoi.
Riveiro tiedostaa, ettei hän ole loputtomiin Interissä. Päävalmentaja haluaa silti jättää jälkensä seuraan muullakin tavalla kuin vain tulosten valossa.
– Olemme kaikki täällä auttamassa pelaajia suoriutumaan kentällä paremmin. Toimimme sillä mentaliteetilla, että meidän lähtömme jälkeenkin joukkueen toimintaan jäisi pysyvä jälki meidän ajastamme, esimerkiksi seurassa pysyvän harjoittelukulttuurin muodossa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen