SJK yllätti Interin ja otti neljännen voittonsa putkeen – HIFK menetti kahden maalin johdon
Kuva: Juha Tamminen
SJK on päässyt Veikkausliigassa kelpo vireeseen. Lauantaina se päihitti kolmen pelin kierroksella Interin Turussa 1−0.
SJK:n maalista vastasi brassipelaaja Murilo 20. peliminuutilla. SJK:lle voitto oli neljäs perättäinen. Samalla joukkue nousi kuudennelle sijalle.
Sarjakolmosena jatkavalle Interille tappio merkitsi sitä, ettei se ole voittanut kuukauteen nyt otteluakaan. Jos europelitappio lasketaan mukaan, on Inter pelannut nyt kuusi ottelua putkeen voitotta.
Helsingissä HIFK menetti kahden maalin johtonsa IFK Mariehamnille. Vitinho ja John Fagerström veivät kotijoukkueen 2−0-karkumatkalle avausjaksolla.
IFK Mariehamn sai kuitenkin tehohetken toisella puoliajalla. Gustaf Backaliden iski kavennuksen 77. minuutilla, ja kaksi minuuttia myöhemmin Akseli Pelvas tasoitti loppunumeroiksi 2−2.
HIFK jatkaa sarjassa viidentenä ja IFK Mariehamn seitsemäntenä.
Kierroksen kolmannessa ottelussa kohtasivat Ilves ja Haka. Tamperelaisten uusi hankinta Gaetan Missi Mezu vei Ilveksen johtoon 22. minuutilla. Anton Popovitch tasoitti pelin 1−1:een toisen jakson alkajaisiksi.
Ilves on sarjassa nyt kahdeksantena tasapisteissä edellä olevien SJK:n ja IFK Mariehamnin kanssa. Hakalle tasapelipiste oli tärkeä, sillä se ohitti TPS:n ja nousi kymmenenneksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva