Ruotsissa läpimurron tehnyt puolustaja sai ensimmäisen kutsun Helmareihin – ”Kyllä se vähän yllätti”
Kuva: Juha Tamminen
Helmarit kohtaa tänään kello 18.15 alkavassa huipputärkeässä EM-karsintaottelussa. Joukkueessa on mukana kaksi ensikertalaista, koronatartunnan saaneen Paula Myllyojan joukkueessa korvannut AIK:n nuori maalivahti Milla-Maj Majasaari sekä Umeå IK:n nuori puolustaja Eva Nyström.
Marraskuussa 21 vuotta täyttävä Nyström siirtyi Umeån riveihin tämän vuoden alussa AIK:ssa, jonne hän siirtyi kaudeksi 2019 PK-35 Vantaasta. Tällä kaudella hän on tehnyt läpimurtonsa Damallsvenskanissa ja pelannut läpi kauden lähes poikkeuksetta täysiä 90-minuuttisia.
– Tämä kausi on ollut erityinen koronan takia. Ennen kautta ei päässyt oikein pelaamaan harjoituspelejä, ja siksi meidän joukkue haki sitä tempoa. Pääsimme siihen kyllä nopeasti sisään sitten. Se on ehkä isoin asia eli pitää päästä nopeampaan rytmiin ja pystyä tekemään kaikki nopeammin; päätökset, ryhmittäytyminen ja niin edelleen.
– Siinä olen itse mennyt eteenpäin eli että tekee nopeammin päätökset. Pelaan myös kovemmin, koska vastassa on hyviä pelaajia, Nyström kuvailee kehittymistään Palloliiton kotisivujen haastattelussa.
Maajoukkuekutsun Nyström kertoo tulleen hieman puskista.
– Tuli se (kutsu) vähän yllätyksenä. Tottakai kiva, että saa tällä tavalla vahvistuksen siitä, että on kehittynyt koko ajan ja valinnut oikeita askelia sen eteen.
[readmore from=Helmarit]
– Treenit ovat tuntuneet hyvältä. Taso ja tempo ovat paremmat kuin omassa joukkueessa ja sen huomaa kyllä. Alussa tietysti vähän jännitti, mutta on ollut kiva treenata. Kilpailu täällä on kova, topparina etenkin. Nuorena pelaajana tarvitsee kokemusta vielä lisää, jotta pääsee pelaamaan.
– Puolustuspelaaminen on vahvuuteni. Olen hyvä pelaamaan päällä ja molemmilla jaloilla. Myös pelinavaamisessa olen hyvä, Nyström kuvailee itseään.
Ottelu Suomi-Skotlanti on nähtävissä suorana Yle TV2:ssa. Lähetys pelistä alkaa kello 18.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”