Onni Valakarista tuli yhdessä yössä yksi maailman katsotuimmista pelaajaprofiileista kansainvälisellä jalkapallosivustolla – edellä vain Ronaldo ja Messi
Kuva: Juha Tamminen
Onni Valakarin debyytti Suomen A-maajoukkueessa oli suorastaan satumainen. Toki samaa voi sanoa Marcus Forssin debyytistä, sillä molemmat herrat onnistuivat heti maalinteossa, kun Ranska kaatui maalein 2-0. Valakari nousi myös yhdessä yössä todella haetuksi pelaajaksi.
Kyproksen pääsarjassa Pafosia edustava Valakari oli ennen Ranska-ottelua monelle suomalaisellekin melko tuntematon pelimies. 21-vuotias keskikenttäpelaaja säkenöi hallitsevaa maailmanmestaria vastaan. Se näkyi myös jalkapallopelaajien markkina-arvoihin ja siirtoihin paneutuneella Transfermarkt-sivustolla.
Valakarin pelaajasivu oli torstaina puolen päivän aikaan Transfermarktin kolmanneksi katsotuin. Vain Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin pelaajasivuja oli katsottu enemmän viimeisen 24 tunnin aikana. Valakarin taakse jäivät muun muassa Kylian Mbappé, Erling Braut Håland sekä Zlatan Ibrahimovic.
Transfermarkt-sivustolla oli lokakuussa Similarweb-sivuston mukaan noin 13,8 miljoonaa vierailua. Transfermarkt on maailmanlaajuisesti 3 500 eniten liikennettä keränneen nettisivuston joukossa. Voi siis hyvällä omatunnolla sanoa, että Valakari nousi Ranska-ottelun myötä toden teolla maailman kartalle, ainakin hetkellisesti.
[readmore from=huuhkajat]
Valakarin markkina-arvo on tällä hetkellä Transfermarktin mukaan 500 000 euroa. Valakari oli ainoa kymmenen eniten katsotuimman pelaajan joukossa, jonka markkina-arvo on alle miljoona euroa. Esimerkiksi Messin markkina-arvo on 100 miljoonaa euroa ja Ronaldon 60 miljoonaa euroa.
Siirtohuhuissa Valakari yhdistettiin lokakuun lopulla valioliigaseura Leedsiin. Ranskaa vastaan nähty esitys tuskin ainakaan vähentää suomalaispelaajaa kohtaan herännyttä kiinnostusta.
LUE MYÖS:
- Presidentti Sauli Niinistö tiivisti suomalaisten tuntemukset Ranska-voitosta – Jari Tervo turvautui kirosanaan
- Markku Kanerva myöntää kilpailutilanteen kiristyneen: ”Yllätyin, miten nopeasti he sopeutuivat tälle tasolle”
- Ranskalaislehdistöltä tylyt arvosanat omilleen: ”Hatunnosto Daniel O’Shaughnessylle”
- Marcus Forss ja Onni Valakari nousivat sukujensa parhaiksi maalintekijöiksi A-maajoukkueessa heti debyyteissään
- Näin kansainvälinen media reagoi Huuhkajien historialliseen voittoon – hurjat tilastot paukkuivat Ranskan kustannuksella
- ”Saimme kunnon opetuksen” – Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps listasi syitä Huuhkajien yllättävälle voitolle
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti