Katso: Näin syntyi suomalaistykki Marcus Forssin kauden viides osuma Mestaruussarjassa – vihdoin avauksessa: ”Massiivinen asia”
Kuva: Getty Images
Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forss onnistui maalinteossa tiistaina Englannin Mestaruussarjassa. Brentford kaatoi Rotherhamin vieraissa maalein 2-0, ja Forssin osuma oli ottelun voittomaali (näet osuman jutun lopusta).
Forss oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa. Brentford on pääosin luottanut ykköstykkiinsä Ivan Toneyyn, mutta tällä kertaa Toney ja Forss olivat kentällä heti avauksesta samaan aikaan.
Forss teki oman maalinsa nimenomaan Toneyn syötöstä. Lisäksi Toney onnistui vielä rangaistuspotkulta 82. minuutilla. Forssin maali tuli vajaan tunnin kohdalla, ja se oli suomalaishyökkääjälle kauden viides Mestaruussarjassa. Toney on ollut koko sarjan tehokkain pelaaja 13 maalillaan ja kahdella maalisyötöllään.
Tiistaina Toneyn ja Forssin yhteispeli toimi erinomaisesti. Siitä hyvänä esimerkkinä Forssin tekemä ottelun avausmaali.
– Teemme sitä koko ajan harjoituksissa, että katsomme, missä toinen on. Sitten kun tulemme peliin, on helppoa tietää, missä toinen menee.
– Olen todella iloinen. Tärkeintä oli tietysti kolme pistettä. Ensimmäinen peli avauksessa oli tietysti massiivinen asia ja halusin tarttua siihen mahdollisuuteen. Uskon, että onnistuin siinä, Forss kertoi ottelun jälkeen Sky Sportsin haastattelussa.
Forss on ollut todella tehokas tällä kaudella peliminuutteihinsa nähden. Suomalaishyökkääjä on jaksanut odottaa omaa vuoroaan ja esiintynyt aina kentälle päästessään erinomaisesti. Nyt kova työ palkittiin.
– Se (avauksen paikka) on ollut tulossa. Olen tehnyt kovasti töitä harjoituksissa ja pystynyt vaikuttamaan peliin vaihdosta tullessani. Onhan sitä odotettu ja nyt se tuli, mikä on hyvä juttu.
Brentfordin manageri Thomas Frank käyttää usein 4-3-3-ryhmitystä. Myös tiistaina Rotherhamia vastaan peliryhmitys oli sama, vaikka avauksessa olikin kaksi selkeää kärkeä (Forss ja Toney). Forss pelasi enemmän vasemmalla laidalla. Uusi rooli tuntui sopivan suomalaiselle.
– Ei se ole minun tavallinen pelipaikkani, mutta ei minua haittaa saada vähän haastetta ja pelata ensimmäistä kertaa laidalla. Se on totta kai vähän uudenlainen haaste, mutta mielestäni se meni ihan hyvin, Forss totesi.
Marcus Forss says he and Ivan Toney have built chemistry in training. Can they become a lethal strike partnership?
Watch the reaction on Sky Sports Football
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”