AC Oululle kokenut pelaajavahvistus – ex-Huuhkaja pelaa seurassa kolmella eri vuosikymmenellä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan Ykkösen mestarina noussut AC Oulu tiedotti maanantaina kokeneesta pelaajavahvistuksesta. Oulusta kotoisin oleva 34-vuotias Jarkko Hurme on solminut sarjanousijan kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hurme palaa kotikaupunkiinsa kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Suomen A-maajoukkueessa 12 ottelua pelannut ja yhden komean maalin tehnyt Hurme on oululaisen OLS:n kasvatti. AC Oulua Hurme on edustanut jo kausilla 2004, 2009 ja 2010 yhteensä 66 virallisessa ottelussa. Hurme siis tulee todennäköisesti pelaamaan AC Oulun paidassa jo kolmannella eri vuosikymmenellä.
– Hienoa saada Jakke kotiin pitkän kierroksen jälkeen. Hän pystyy taatusti auttamaan joukkuetta kokemuksellaan ja taidoillaan. Hän on kantanut useissa joukkueissa kapteenin nauhaa, joka kertoo ominaisuuksista johtavana pelaajana, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kertoo seuran tiedotteessa.
Jarkko "Jakke" Hurme palaa AC Oulun riveihin kymmenen vuoden tauon jälkeen! OLS-kasvatti pelasi seuran riveissä ensimmäisen kauden jo 2004. Tervetuloa kotiin!
#acoulu #oulu #laivastonsiniset @Veikkausliiga
AC Oulun sopimustilanne:
Juhani Pennanen (2021) Yann Fillion (2021+1) Henrik Ölander (2021) Lassi Nurmos (2021) Rafinha (2021) Ruxi (2021+1) Jarkko Hurme (2021+1) Miika Koskela (2022) Joona Lohela (2023) Anselmi Nurmela (2021) Jere Kallinen (2021+1) Diego Diz (2021+1) Obed Malolo (2021+1) Lasse Ikonen (2022) Nestori Kekonen (2023) Otso Liimatta (2023) Aapo Heikkilä (2021) Fareed Sadat (2021) Niklas Jokelainen (2021+1) Nikolas Saira (2021+1) David Popa (2021+1) Severi Kähkönen (2022+1) Samu Alanko (2022+1)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
