Schalken 19-vuotias topparilupaus Malick Thiaw teki ensimmäisen ratkaisunsa edustusjoukkueensa suhteen, kun hänet valittiin maanantaina Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen ensi viikolla alkaviin ikäluokan EM-kisoihin. Thiawilla oli vielä viime vuonna ainoastaan Suomen passi ja hän oli jo vastannut myöntävästi Juha Malisen kutsuun Pikkuhuuhkajiin – tapahtumaan, joka lopulta koronapandemian vuoksi peruttiin.

Malinen totesi Ylelle tiistaina, että Bundesliigassa säännöllisesti isoja minuutteja kellottava Thiaw olisi jo varsinaisesti tason puolesta ”Huuhkajien kamaa”. Samaa mieltä on myös A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva, joka kommentoi Thiawin tekemää valintaa keskiviikkona pidetyssä Palloliiton etämediatilaisuudessa. Kanerva julkaisi samassa yhteydessä Suomen joukkueen maaliskuun triplamaaotteluun.

– Malick Thiaw edustaa toistaiseksi Saksaa, ja hänet valittiin kaksykkösten EM-kisajoukkueeseen. Me käytiin kovia keskusteluja, mutta hän nyt teki tämän päätöksen, Kanerva selvitti.

– Ovi ei ole vielä täysin sulkeutunut Huuhkajien edustamiselle. Siinä vaiheessa, kun hän pelaa ensimmäisen kilpailullisen pelin A-maajoukkuetasolla, valinta sinetöityy. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Saksaan hän kovasti satsaa.

Kanerva kertoi, että Thiaw haluttiin Huuhkajien mukaan jo nyt edessä olevaan maajoukkuetapahtumaan.

– Olin Malickin kanssa tiiviisti yhteydessä. Kun hän haki Saksan passia, hän ilmoitti tekevänsä lopullisen päätöksen, kun sen passin saa. Hän kertoi silloin, että myös Saksan liitosta oltiin otettu häneen yhteyttä.

– Helppo Malickin päätös ei ollut. Olisin totta kai ottanut hänet mukaan tähän tapahtumaan, mutta ymmärrän sen houkutuksen, että hän pääsee nyt pelaamaan alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnausta.

[readmore from=Thiaw-Malick]

– Se, onko meillä mahdollisuuksia saada hänet jatkossa Huuhkajiin, riippuu totta kai siitä, miten hän tulee pelaamaan – kaksykkösissä, Schalkessa tai missä vaan. En tietenkään lupaa varmaa aloituspaikkaa kahden vuoden päähän kellekään pelaajalle. Tilanne riippuu tietysti hänen kehittymisestään.

– Toistaiseksi se juttu on kuitenkin taputeltu. Katsotaan myöhemmin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

LUE MYÖS:

Markku Kanervalta hämmentävä paljastus Roman Eremenkosta: ”Olisi kiva tietää”

Markku Kanerva kehottaa Glen Kamaraa uusiin haasteisiin: ”Eväät riittävät kyllä”