Helmarit nousi komeasti kahden maalin takaa tasoihin – huikean pommin upottanut Eveliina Summanen ottelun selkeä hahmo
Kuva: Juha Tamminen
Helmarit päätti Itävallan harjoitusleirinsä treenipeliin emäntämaata vastaan. Vaikka viiden ottelun voittoputki ja neljän ottelun nollaputki menivätkin poikki, oli esitys viisi sijaa Suomea ylempänä FIFA-rankingissa olevaa Itävaltaa vastaan pääosin pirteä. Avausjaksolla Itävalta rankaisi Suomen virheistä armotta, mutta toisella puoliajalla Suomikin löysi tehonsa. Loppunumeroiksi kirjattiin 2-2.
Ensimmäisen maalipaikan Suomi sai jo toisella minuutilla hyvän prässin seurauksena. Pallon sai Adelina Engman, joka tavoitteli laukauksellaan taka-alakulmaa, mutta Itävallan maalivahti Manuela Zinsberger venyi hienoon torjuntaan.
Kuudennella peliminuutilla Itävalta iski juhlaotteluaan pelanneen Anna Westerlundin harmittavan, mutta karmean virheen seurauksena. Westerlund potkaisi pallosta ohi, Nicole Billa ryöväsi irtopallon ja sijoitti sen tarkasti ohi Tinja-Riikka Korpelan. Westerlundille A-maaottelu oli uran 131:s, ja hän nousi yksin Suomen eniten maaotteluita pelanneeksi naispelaajaksi.
Toisen kerran Suomen verkossa helähti 19. peliminuutilla. Itävalta riisti pallon keskialueella ja rynnisti vauhdilla eteenpäin. Hyökkäyksen päätteeksi Marie Therese Hobinger laukoi pallon Suomen topparien välistä voimalla maaliin.
31. minuutilla Eveliina Summanen antoi 25 metristä hyvän vapaapotkun kohti alanurkkaa, mutta jälleen Arsenalissa pelaava Zinsberger torjui laukauksen kulmapotkuksi.
38. minuutilla nähtiin Helmarien siihen asti paras maalipaikka. Espanjan pääsarjassa hienoa kautta pelaava Sanni Franssi riisti pallon 30 metristä, eteni kymmenisen metriä ja laukoi rohkeasti rangaistusalueen takaa kohti ylänurkkaa. Zinsberger jäi tällä kertaa kakkoseksi, mutta Franssin laukaus pomppasi ylärimasta maahan parikymmentä senttimetriä maaliviivan kentän puolelle. Ei ollut kavennusmaali kaukana.
Tauolle mentiin Itävallan 2-0-johdossa. Suomellakin oli omat paikkansa, mutta maalikehikko ja Zinsberger pitivät Helmarit vielä nollilla. Itävallan maalit syntyivät puolestaan ikävien henkilökohtaisten virheiden seurauksena.
Kun pelattiin toisen puoliajan kolmatta minuuttia, sai Itävalta jälleen loistopaikan maaliin. Barbara Dunst oli aivan yksin rangaistusalueella ja ehti ottaa pallon haltuunkin, mutta Dunstin laukaus painui reilusti yli maalin.
54. minuutilla iski kuitenkin Suomi. Tuija Hyyrynen antoi hyvän kulmapotkun, johon nousi röyhkeästi ja pelottomasti Eveliina Summanen. Pelaajaruuhka oli melkoinen, mutta Summanen onnistui puskemaan takatolpan kautta A-maajoukkueuransa kolmannen maalin.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”

