Pelaaja kertoi menettäneensä tajunsa EM-kisoissa – UEFA hyväksyi Ranskan lääkärin selonteon kuohuttaneesta tilanteesta
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on hyväksynyt Ranskan maajoukkueen lääkärin selonteon puolustaja Benjamin Pavardin loukkaantumisesta, kertoo BBC.
Pavard, 25, törmäsi tiistaina voimalla Saksan Robin Gosensiin ja sai iskun päähänsä, kun joukkueet kohtasivat EM-kisojen lohkovaiheen ottelussa. Ranskalaispuolustaja vaikutti pudonneen tajuttomana maahan, mutta hän sai yllättäen jatkaa pelaamista hoitotoimenpiteiden jälkeen.
Pelin jälkeen Pavard sanoi itse, että hänellä pimeni vintti hetkeksi.
– Se oli helvetinmoinen isku, Pavard kertoi beIN Sportsille.
– Olin tajuttomana 10-15 sekunnin ajan. Sen jälkeen kaikki oli hyvin.
Jalkapallossa sattuvat päävammat ovat nousseet viime vuosina isoksi puheenaiheeksi. Aivovaurioyhdistys Headway kuvaili Pavardin tapauksen käsittelyä ”oksettavaksi katsottavaksi”.
UEFA on kuitenkin kertonut olevansa ”tyytyväinen” Ranskan lääkintätiimiin toimintaan, jossa noudatettiin sen mukaan aivotärähdysprotokollaa.
– Joukkueen lääkäriltä saamiemme raporttien mukaan vaikuttaisi siltä, että tajun menettämistä ei tapahtunut.
UEFA:n mukaan Ranskan lääkäri ei löytänyt mitään viitteitä aivotärähdyksestä tutkiessaan Pavardia kentällä, eikä sellaisia löytynyt myöskään myöhemmin ”maineikkaan erikoisasiantuntijan” tutkiessa pelaajaa. Pavardin tilaa tarkkaillaan kuitenkin tiiviisti tulevina päivinä.
Hyppää kisojen LIVE-seurantaan!
- LUE MYÖS: Näkökulma: Miten ihmeessä tajuttomaksi tyrmätty Ranskan puolustaja sai luvan jatkaa peliä?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”