Ruud van Nistelrooy on kertonut Hollannin pelaajille menneisyyden virheistä: ”Nyt se on kaikki tai ei mitään”
Kuva: Getty Images
Hollannin apuvalmentaja Ruud van Nistelrooy koki omalla pelaajaurallaan suuria voiton ja tappion hetkiä.
Van Nistelrooyn, 44, suurimmat saavutukset tulivat seurajoukkuepeleissä Hollannin, Englannin ja Espanjan liigamestaruuksien muodossa. Henkilökohtaisiakin pystejä maalitykin palkintokaapissa riittää. Maajoukkuetasolla van Nistelrooy ei kuitenkaan päässyt ikinä juhlimaan.
Hän pelasi Hollannin paidassa 70 A-maaottelua tehden niissä yhteensä 35 maalia. Van Nistelrooy esiintyi Hollannin kanssa kolmessa arvoturnauksessa; ensimmäisellä yrittämällä hän eteni joukkuekavereineen EM-välierään, mutta kaksi seuraavaa päättyivät pettymykseen, kun MM- ja EM-turnauksessa tuli lähtö ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Tällä hetkellä Hollanti pelaa jälleen EM-kisoissa oltuaan sivussa kahdesta edellisestä arvoturnauksesta. Oranje kohtaa tänään, sunnuntaina, Tšekin kello 19.00 alkavassa neljännesvälierässä.
Van Nistelrooy on kertonut Hollannin apuvalmentajan roolissa pelaajille hänen karvaista turnausmuistoistaan, jotta he eivät toistaisi samoja virheitä.
– Puhuin siitä joukkueen kanssa, sanoi van Nistelrooy BBC:n mukaan.
– Siksi on tärkeää, ettei ohjaksia löysätä liikaa.
Hollanti oli yksi lohkovaiheen vakuuttavimmista joukkueista voittaen lohkonsa kolmella täydellä pistepotilla ja maalierolla 8-2. Van Nistelrooy muistutti, että menneillä tuloksilla ei ole mitään painoarvoa pudotuspeleissä.
– Lohkovaiheessa on varaa tehdä enemmn virheitä, siinä mielessä paine on erilainen.
– Pudotuspeleissä se on kaikki mitään. Se on henkisesti todella tärkeää.
LUE MYÖS:
- TOP 5: Tässä EM-kisojen lohkovaiheen vakuuttavimmat joukkueet
- ”Höyryjuna on taas tehnyt sen!” – Pienen saarivaltion amatööripelaaja nousi Hollannin EM-joukkueen avainhahmoksi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan