Niklas Moisander äimistyi ja kävi HJK:n päävalmentaja Toni Koskelan puheilla ottelun jälkeen – paljasti, mitä sanoi

HELSINKI. Malmö nappasi lopulta jatkopaikan Töölön tiistai-illassa, kun sille riitti 2-2-tasapeli HJK:ta vastaan toisesta osaottelusta ensimmäisen päätyttyä ruotsalaisten 2-1-voittoon. Malmöhön hiljattain siirtynyt Niklas Moisander oli vaikuttunut HJK:n tasosta.
Moisander pelasi pitkästä aikaa Suomessa, kun hän tahkosi Malmön alakerrassa täydet minuutit. Edellisen kerran Moisander pelasi Suomessa marraskuussa 2017, jolloin hän pelasi viimeisen maaottelunsa Suomen paidassa, silloinkin Töölön jalkapallostadionilla. Seuratasolla edellinen peli Suomessa menikin melko pitkälle.
– Oli kiva pelata Suomessa. Se taisi seuratasolla olla viimeksi joskus 16-17-vuotiaana ennen kuin lähdin maailmalle. Vähän outoa toki tulla pelaamaan vierasjoukkueen riveissä, kun maajoukkueen kanssa tottunut yleensä (Suomessa) pelaamaan, Moisander kertoi.
Virosta napattu 3-0-voitto harjoitusottelussa vuonna 2017 oli kevyttä siihen verrattuna, mitä HJK tarjosi tiistaina. Moisander myönsi, ettei Malmö pelannut kovinkaan hyvää ottelua, mutta jatkopaikan se onnistui silti nappaamaan.
Ottelua ennen Ruotsissa puhuttiin jonkin verran Töölön tekonurmialustasta, ja siitä, kuinka se ei välttämättä sopisi Malmölle. Moisander myönsi, ettei tekonurmi ollut ihanteellinen alusta Malmölle. HJK prässäsi korkealta ja aggressiivisesti, mikä tuottikin suuria vaikeuksia Malmölle vieraalla alustalla.
– Ei se yllättänyt, että he saattavat yrittää sitä (prässätä korkealta). Täytyy sanoa, että he tekivät sen todella hyvin. Kyllä se tekonurmi on ollut vähän ongelma meille, että ei saatu ihan sitä meidän pelaamista käyntiin. Siellä oli paljon tilaa kyllä, mutta Klubi teki sen (prässin) hyvin. Täytyy myös sanoa, ettei meillä ollut paras päivä. Ei pelattu kovin hyvin, Moisander myönsi.
HJK oli lähellä yllättää Malmön, mutta lopulta rutinoitunut suurseura otti jatkopaikan hyödyntämällä tehokkaasti maalipaikkansa. Moisander kävi ottelun jälkeen paiskaamassa kättä HJK:n päävalmentaja Toni Koskelan kanssa. Kokenut toppari oli todella vakuuttunut näkemästään.
– (HJK on) Tosi hyvällä tasolla. Kävinkin sanomassa Koskelan Tonille kehut, että todella hyvät kaksi peliä heiltä, eikä ihme, että Klubi on Suomen paras joukkue. Huomaa, että siellä tehdään pitkäjänteistä työtä. Paljon hyviä nuoria pelaajia ja siihen päälle hyviä vahvistuksia. Kaikkinensa hyvä sekoitus.
– Ehdottomasti hatunnosto Klubille siitä, miten he pelasivat nyt ja muutenkin Veikkausliigassa. Hienoa nähdä, että suomalainen joukkue pelaa noin hyvin ja pärjää, Moisander kehui vuolaasti.
Malmö jatkaa Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle, jossa se kohtaa skotlantilaisen Rangersin. Malmö varmisti HJK-voitolla vähintään Konferenssiliigan lohkovaihepaikan, mutta tavoitteet Ruotsin suurseuralla on jossain aivan muualla.
– Meillä on sen verran laatua joukkueessa ja siihen on panostettu, että me lähdemme ehdottomasti hakemaan vähintään sitä Eurooppa-liigan lohkovaihepaikkaa. Se on mestaruuden ohella päätavoite, Moisander kertoi.
LUE MYÖS:
- Tuomarin päätökset kismittivät HJK-leirissä – Riku Riski antoi oman versionsa ja Toni Koskelalta suorat sanat: ”Tekisi mieli sanoa…”
- Malmön kanssa HJK:n kaatanut Niklas Moisander oli lähellä päätyä Suomeen: ”Kävin jo nyt keskusteluja TPS:n kanssa”
- Otteluraportti: Aktiivinen ja aggressiivinen HJK joutui lopulta pettymään
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”