Dominot kaatuvat! Lähteet: Varmana pidetyt huippusiirrot toteutuvat
Kuva: Getty Images
Siirtoikkunan loppuhetkillä on saatu keskiviikon vastaisena yönä todistaa vielä uskomattomia vaiheita. Nyt näyttää siltä, ettei Saúl Ñíguezin varmana pidetty siirto Atlético Madridista Chelseaan toteutuukin. Vielä keskiyöllä tilanne näytti taas päinvastaiselta.
SER:n mukaan Chelsea olisi pyörtänyt päätöksensä viime hetkillä. Syynä olisi ollut Saúlin palkkavaatimukset.
Se olisi saanut aikaan sen, että Antoine Griezmann olisi jäänyt Barcelonaan, koska Atletin palkkabudjetissa ei olisi ollutkaan tilaa hänen liksalleen. Griezmanninkin kaupan piti olla varma.
Samalla olisi vahvistunut se, että Luuk de Jong olisi pysynyt aloillaan Sevillassa. Useampi eri lähde kertoo, että De Jongin on tarkoitus tulla Barcelonaan Griezmannin korvaajaksi.
Ainakin Fabrizio Romanon, El Largueron ja Juanfe Sanzin kertoman mukaan kaupat ovat yllättäen taas raiteillaan.
Tämä on oivallinen osoitus siitä, miten mielenkiintoisia siirtohuhut voivat olla, niin hyvässä kuin pahassa. Paperityötkin voivat tuottaa odottamattomia ongelmia.
Muokattu 1.9. klo 01.50: Päivitetty sisältö ajan tasalle. Myös otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Dominot jäivät pystyyn! Varmana pidetyt huippusiirrot eivät taidakaan toteutua”.
LUE MYÖS:
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun