Näkökulma: Markku Kanerva teki yllättävän radikaaleja ratkaisuja – oliko syyskuu 2021 ikkuna Huuhkajien tulevaisuuteen?
Kuva: Juha Tamminen
Syyskuun maajoukkuetauko on Huuhkajien osalta ohi. Saldo MM-karsintaotteluista oli odotetunlainen; voitto Kazakstanista ja tappio Ranskalle. Lisäksi maaottelussa Walesia vastaan tuli maaliton tasapeli. Syyskuu saattoi olla ikkuna Huuhkajien tulevaisuuteen, kirjoittaa SuomiFutis-sivuston toimituksen esimies Juho Hirvonen.
Huuhkajien runko on pysynyt päävalmentaja Markku Kanervan alaisuudessa hyvin samanlaisena. Avainpelaajat ovat kuuluneet aina terveenä ollessaan joukkueeseen, ja täysin syystä. Joukkue on kuitenkin Kanervan aikana vanhentunut oleellisesti.
Huuhkajien joukkue on yksi Euroopan iäkkäimmistä. Maaliskuussa Ukrainaa vastaan Suomen avauskokoonpanon keski-ikä oli tasan 30 vuotta. Vain viisi Euroopan maata on peluuttanut näissä MM-karsinnoissa iäkkäämpää avauskokoonpanoa. Tuostakin ottelusta puuttuivat vielä Lukas Hradecky, 31, ja Tim Sparv, 34.
On melko vaivatonta nimetä Kanervan ihanneavaus joulukuuusta 2016 alkaneella aikakaudella. Samat luottopelaajat ovat olleet isossa roolissa aina viime kesän EM-kisoihin saakka. EM-kisat ovat myös erinomainen perustelu sille, miksi Kanerva on luottanut samoihin herroihin ottelusta toiseen.
Kanervan alaisuudessa Suomen ihanneavaus 5-3-2-muodossa on ollut jotakuinkin seuraavanlainen (nykyinen ikä suluissa):
Lukas Hradecky (31 vuotta);
Jukka Raitala (32) – Joona Toivio (33) – Paulus Arajuuri (33) – Daniel O’Shaughnessy (26) – Jere Uronen (27);
Robin Lod (28) – Tim Sparv (34) – Glen Kamara (25);
Joel Pohjanpalo (26) – Teemu Pukki (31)
Kokoonpano on toki elänyt jonkin verran. Uusia, nuoria pelaajia on ajettu sisään hiljalleen, mutta kovissa paikoissa kentällä on nähty kokemusta. Edellä mainitun avauskokoonpanon keski-ikä on 29,63. Eli lähes sama kuin maaliskuun Ukrainaa vastaan pelatussa ottelussa.
Nissilä ja Valakari haastavat Robin Lodin
Melko konservatiivisesta peluutuksestaan tunnettu Kanerva suorastaan revitteli syyskuun maajoukkuetauon aikana. Robin Lodin loukkaantuminen pakotti Kanervan miettimään korvaavaa vaihtoehtoa. Onni Valakari oli toki noussut jo aiemmin Huuhkajien mukaan ja pelannut varsin mukavasti, mutta nyt saumansa sai myös KuPS:n Urho Nissilä. Kanerva ei pelännyt heittää kaksikkoa kentälle. Valakari sai avauksen paikan Kazakstania vastaan ja Nissilä nousi yllättäen avaukseen Ranskaa vastaan. Molemmat onnistuivat vähintäänkin kelvollisesti.
Ikkuna tulevaisuuteen
Ehkäpä suuren yleisön vinkkelistä Valakarin ja Nissilän rooleja pienemmälle huomiolle jäi Joona Toivion, Jukka Raitalan sekä Tim Sparvin vähäinen peliaika. Isossa kuvassa tämä saattoi olla huomattavasti merkittävämpi peluutusratkaisu Kanervalta. Taustalla saattoi olla loogisia syitä, kuten vammoja tai päivän kuntoon liittyviä asioita, mutta ehkäpä tässä nähtiin jonkinlainen signaali tulevasta. Toivio pelasi maaottelussa Walesia vastaan totutusti 90 minuuttia. Kazakstania vastaan Häckenin toppari istui penkillä, mitä saatettiin pitää lepuutuksena kohti Ranska-peliä. Toivion paikka oli kuitenkin penkillä myös Ranskaa vastaan. Elfsborgin toppari Leo Väisänen, 24, uurasti täydet minuutit molemmissa karsintaotteluissa ja suoriutui mallikkaasti. Jukka Raitala oli ennen syyskuun maaotteluita jäänyt vähäiselle vastuulle seurajoukkueessaan Minnesota Unitedissa. Vähäisempi seurajoukkuevastuu ei ole ollut aiemmin Kanervalle niin merkityksellistä, mitä tulee luottopelaajien peluutukseen. Toisaalta avainpelaajat ovat pääosin olleet merkittävissä rooleissa myös seurajoukkueissaan. Raitala sai 72 minuuttia Walesia vastaan, mutta karsintaotteluissa hänelle jäi vaihtopelaajan rooli. Kazakstan-peli meni penkillä ja Ranskaa vastaan aukesi kymmenen minuuttia ottelun lopusta. MTK Budapestissä pelaava Nikolai Alho, 28, kantoi päävastuuta oikean wingbackin paikalla. Sitten karkeimpaan esimerkkiin. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv pelasi maajoukkuetauon aikana vain minuutin! Sparv tuli kentälle Kazakstania vastaan lisäajan toisella minuutilla. Sparv on toki kärsinyt vammoista jo pidemmän aikaa, eikä kroppa ole enää entisensä. Sparv on itsekin myöntänyt, että viimeiset vuodet ovat menneet pääasiassa kipulääkkeiden voimalla. On täysin ymmärrettävää, ettei Sparv pelaa enää jokaisessa ottelussa. HJK:hon Sparv hankittiin ennen kaikkea europelejä ajatellen. Vierasottelussa Fenerbahçea vastaan Sparv oli erinomainen ja osoitti tarpeellisuutensa. Siitä huolimatta Sparvin rooli vaikuttaisi olevan tulevaisuudessa enempi kentän ulkopuolinen.
- Markku Kanerva arvioi Urho Nissilän suorituksen Ranskaa vastaan – jälleen loistanut Rasmus Schüller kertoi juurisyyn vaikealle iltapuhteelle
- Ranskalaissivusto antoi arvosanat Huuhkajien pelistä – Suomelle ei armoa herunut
- Markku Kanervalta suoraa puhetta kohutuomiosta, kertoi tiukoista keskusteluista tuomareiden kanssa – edes VAR-tarkastus ei auttanut Huuhkajia
- Suomen MM-karsintalohkossa jälleen yllätystulos – ja sehän kelpaa Huuhkajille!
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin juhlaottelusta täyskatastrofi – Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Lionel Messi: Uusi sopimus!