Interin puolustuksesta lähti jo kolmas pelaaja – tällä kertaa Seinäjoelle
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa neljänneksi sijoittuneen Interin alakerta on menossa rajulla kädellä uuteen kuosiin ensi kaudeksi. Ensin lopetti Henrik Moisander ja sitten maanantai toi muassaan kaksi siirtouutista: Arttu Hoskosen ura jatkuu HJK:ssa ja Jesper Engströmin VPS:ssä.
Inter-puolustuksen hajoaminen jatkui tiistaina, kun pronssijoukkue SJK tiedotti värvänneensä joukkueeseensa Martti Haukiojan. 22-vuotiaan Haukiojan sopimus on 2+1-vuotinen. Hän pelasi Interissä kaksi edellistä kautta.
Haukioja debytoi Veikkausliigassa jo vuonna 2016 Ilveksen paidassa. Ilveksen ja Interin lisäksi hän on edustanut pääsarjatasolla VPS:ää, joten SJK on monipuoliselle puolustajalle jo neljäs veikkausliigaseura. Haukioja pystyy pelaamaan niin topparina kuin laitapuolustajanakin.
– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme joukkueeseen tämän kaliiberin pelaajan. Hän on erittäin kokenut, mutta silti nuori suomalainen pelaaja, joka voi pelata joustavasti eri pelipaikoilla.
– Myös hänen sitoutuneisuutensa, työmoraalinsa sekä ammattimaisuutensa on tiedossa erittäin hyvin, sillä hän on minulle tuttu pelaaja nuorten maajoukkueesta. Juuri hänen kaltaisistaan pelaajista pidämme tässä seurassa, SJK:n tuore päävalmentaja Joaquín Gómez kommentoi.
Tervetuloa Martti!
SJK ja Martti Haukioja ovat solmineet kaksi seuraavaa kautta kattavan pelaajasopimuksen!
Lue uutinen: sjk.fi/uutiset/martti…
#veikkausliiga #sjkfi #meidänkerho
SJK ja Martti Haukioja ovat solmineet kaksi seuraavaa kautta kattavan pelaajasopimuksen!
Lue uutinen: sjk.fi/uutiset/martti…
#veikkausliiga #sjkfi #meidänkerho
LUE MYÖS:
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
