Lähde: Jättiseuran valmentaja raivoissaan pelaajilleen – kuusi pelaajaa täydellisessä epäsuosiossa
Kuva: Getty Images
Torinolaisjätti Juventus on tuloksellisen kriisin partaalla. Yksi suurimpia mestarikandidaatteja on putoamassa kärkitaistelusta ulos jo alkukaudesta. Torinolaisilla on alla kaksi tappiota, kun Sassuolo ja viimeisimpänä Hellas Verona veivät pidemmän korren.
Valmentaja Massimiliano Allegri valitteli jo aiemmin Juventuksen heittäneen viidessä päivässä puolentoista kuukauden työn roskiin.
Kokenut menestysvalmentaja on Tuttosportin mukaan antanut pelaajiensa kuulla kunniansa edellistappion jälkeen.
Allegrin mukaan ryhmässä on urheilullisia ongelmia ja torinolaisten käskyttäjä haluaa keskittyä joukkueen kuntopohjan sekä itseluottamuksen parantamiseen.
La Gazzetta dello Sportin mukaan Allegri on raivoissaan varsinkin kuuden pelaajan esityksistä.
Listalla ovat lehden mukaan Adrien Rabiot, Rodrigo Bentancur, Dejan Kulusevski, Álvaro Morata, Moise Kean ja Arthur Melo. Valmentaja on lähteen mukaan äärimmäisen pettynyt kuusikon edesottamuksiin tällä kaudella.
Moratalta odotetaan ennen kaikkea tehoja paljon nähtyä enemmän, mutta Kulusevskin ja Keanin kohdalla Allegria hiertää pelaajien asenne.
Arthur ei ole pelannut kuin juuri edellisen Hellas Verona -kamppailun, mutta pääsi Allegrin mustalle listalle jo niillä näytöillä. Brasilialainen antoi harhasyötön, josta vastustaja iski maalin.
Juventuksen ovien on huhuttu käyvän myös ulospäin jo tammikuussa. Saa nähdä mitä tuleman pitää.
Allegrin epäsuosiossa oleva kuusikko pääsee yrittämään paluuta valmentajan suosioon tiistai-iltana Zenitiä vastaan.
Mestarien liigan kamppailu alkaa kello 22.00.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Crisi e distacco record dalla vetta: 'I 6 sotto accusa di Allegri, ecco chi lo ha tradito' dlvr.it/SBgQ2W
LUE MYÖS:
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
