Näin syntyi Suomen yksi kaikkien aikojen alasarjasiirroista – seurapomo kertoi, miten entinen Ranskan mestari Taye Taiwo päätyi Kakkoseen
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Kakkosessa pelaava Salon Palloilijat julkisti perjantaina todellisen siirtopommin, kun se kertoi tehneensä ensi kaudesta sopimuksen nigerialaispuolustaja Taye Taiwon kanssa.
Taiwo, 36, on Suomen kentiltä entuudestaan tuttu Helsingin Jalkapalloklubin ja Rovaniemen Palloseuran riveistä, mutta hän on tehnyt myös mittavan uran eurooppalaisissa huippusarjoissa.
Taiwon ansioluettelosta löytyy muun muassa pokaaleja Marseillen paidassa, pelejä AC Milanissa sekä kymmenittäin otteluita Mestarien liigassa ja Valioliigassa. Lisäksi Taiwo on pelannut myös jalkapallon MM-lopputurnauksessa.
SalPa:n taustayhtiö Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti kertoi SuomiFutikselle, miten Taiwon hankinta toteutettiin. Nigerialaispuolustajan on määrä muuttaa ensi vuodeksi Saloon, joten hänestä tullee kaupungissa tuttu näky muutenkin kuin urheilupuistossa.
– Ihan puhtaasti lähdettiin pelillisistä asioista. Tunnistettiin, että mille pelipaikoille tarvitaan vahvistuksia, ja vasemman laitapakin tontille tarvittiin lisää leveyttä. Samaan aikaan mietittiin, että joukkueen keski-ikä on kuitenkin kohtuullisen nuori. Ja kun halutaan nousta, niin tarvitaan kokemusta.
– Sitten lähdettiin kattomaan, ketä siihen löytyy ja ketä tällainen projekti voisi kiinnostaa.
Karintilla oli jo valmiiksi kontakti Taiwon suuntaan, sillä hän on toiminut puolustajan maanmiehen Samuel Olabisin agenttina. Olabisi ja Taiwo pelasivat samaan aikaan Rovaniemellä, ja Olabisi siirtyi SalPaan viime kesänä.
– Kaivoin Tayen numeron ja soitin. Käytiin muutama keskustelu, ja hän innostui. Hän tietysti tuntee Suomen ja sanoi, että tulee mielellään. Rahan puolesta hän ei ole ennenkään tullut Suomeen pelaamaan, joten se ei ollut tässä kohtaa ongelma.
– Kerroin, että meillä on selkeä tavoitteellinen projekti ja haemme sellaista kaveria, joka voisi olla se johtaja meidän joukkueessa ja tuoda kokemusta, kun on tavoitteellinen ja kova lohko tulossa. Se oli hänelle iso juttu, että hän voisi tuoda seuralle lisää virtaa muutenkin kuin edustusjoukkueeseen – näyttää vaatimustasoa ja esimerkkiä junioreille.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

- ”Näemmä jalkapallossa kaikki on mahdollista” – Twitter hullaantui Kakkosessa pelaavan SalPan jättihankinnasta, näin Taye Taiwon siirtoon reagoitiin
- Järisyttävän kova vahvistus Kakkoseen – Taye Taiwo palaa Suomeen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Marokko johtoon Kanadaa vastaan – toinen puoliaika käynnissä!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää