Zlatan Ibrahimovic tarjoutui PSG:n urheilutoimenjohtajaksi, jotta joukkueeseen palaisi kuri – Pochettino vastasi aiheeseen lehdistötilaisuudessa
Ruotsalainen supertähti Zlatan Ibrahimovic tunnetaan kiistattomien pelitaitojensa ohella varsin suorasanaisena ja verbaalisesti lahjakkaana ihmisenä.
Tuoreessa kirjassaan Adrenaline: My Untold Stories, Ibrahimovic kertoo tarjoutuneensa Paris Saint-Germainin urheilutoimenjohtajaksi, kun ura jalkapalloilijana on ohi.
Hän kertoo teoksessa, että kykenisi palauttamaan kurin tähtiä vilisevään pariisilaisryhmään. Ruotsalaisen mielestä se on yksi keskeisimpiä ongelmia suurseurassa.
PSG:n nykyinen päävalmentaja Mauricio Pochettino joutui lehdistötilaisuudessa ottamaan kantaa supertähden argumenttiin.
– Kunnioitan kaikkien mielipiteitä. Sellainen minä olen ja kaikki voivat esittää ajatuksiaan vapaasti.
– Meillä kaikilla on kyky esittää näkemyksiään ja omia tulevaisuuden suunnitelmiaan. En silti aio kommentoida asiaa. Puhun vain niistä asioista, jotka ovat käsillä tällä hetkellä. Todellisuudesta.
Pochettino kertoi kunnioittavansa kaikkia ihmisiä, mutta olevansa haluton keskustelemaan muiden mielipiteiden sisällöstä.
Ainakin vielä toistaiseksi Ibrahimovic jatkaa menestyksekästä peliuraansa. Hän on viimeistellyt Serie A:ssa AC Milanille tällä kaudella kuusi maalia.
40-vuotiaan ruotsalaisen sopimus päättyy kesällä, mutta italialaismedian mukaan osapuolet neuvottelevat vuoden jatkosopimuksesta parhaillaan.

LUE MYÖS:
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy