13-0! Jasse Tuominen mukana tylyissä maalikarkeloissa – ottavalla osapuolella viisi suomalaispelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella vasta sijalle 12 yltäneeseen BK Häckeniin kohdistuu ensi kaudella Allsvenskanissa kasvavia odotuksia. Sunnuntaina göteborgilaisseura antoi odotuksille vastinetta, kun se takoi Ruotsin Cupin ottelussa taululle hurjat 13-0-murskalukemat.
Viime kaudella Ruotsin Cupin finaaliin yltänyt ja kolme vuotta sitten cupin voittanut Häcken läksytti kotijoukkue Ytterhogdals IK:ta todella tylysti. Toki joukkueiden välillä on kolmen sarjaportaan ero, sillä Ytterhogdals pelaa Ruotsin neljännellä sarjatasolla.
Siitä huolimatta voitto jää historiaan ”ainakin Häckenin modernin historian suurinumeroisimpana voittona” – seuran Twitter-tilin mukaan. Ottelu oli molemmille Ruotsin Cupin lohkovaiheen ensimmäinen peli.
Mukana maalikarkeloissa oli myös Huuhkajistakin tuttu Jasse Tuominen, jonka käsialaa oli 87. minuutilla syntynyt Häckenin 12:s maali. Tuominen oli vaihdettu kentälle vain hetkeä aiemmin. Maaliahnein häckeniläinen oli Gustav Berggren, joka teki hattutempun.
Ytterhogdalsin riveissä suomalaisväriä nähtiinkin paljon, sillä sillä on peräti viisi suomalaispelaajaa, joista kaksi pelasi viime kaudella Suomen Ykköstä ja yksi Kakkosta: maalivahti Jonne Uronen MP:ssä, Jimi Kovalainen Gnistanissa ja Niila Forsell MiPK:ssa. Masee Karimi ja Santeri Surkka pelasivat puolestaan ennen Ruotsiin siirtymistään Valkeakosken Hakan junioreissa. Kovalainen, Forsell, Uronen ja Surkka pelasivat ottelussa täydet minuutit, ja Karimi ensimmäisen tunnin.
BK Häcken vinner med 13-0 och får en flygande start på cupspelet! #bkhäcken
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
