Leverkusenin pelissä mukana pitänyt Lukas Hradecky puuskahti sääntömuutoksesta: ”Se on vähän p*skaa”
Kuva: Getty Images
Lukas Hradeckyn kipparoima Bayer Leverkusen taipui torstaina niukasti maalein 2-3 Serie A:n kärkipään seuroihin kuuluvalle Atalantalle Bergamossa pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa. Atalantan tehokaksikko oli ukrainalainen, Serie A:n helmikuun pelaajaksi valittu Ruslan Malinovskiy ja kolumbialainen, kaksi maalia tehnyt Luis Muriel. Kaksikko myös syötti toistensa maalit.
Atalanta oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, ja Leverkusen saa kiittää suomalaismaalivahtiaan siitä, että ottelupari on edelleen elossa. Hradecky esitti ottelussa useita todella komeita ja tärkeitä torjuntoja.
Hradecky itse sanoi RTL:n haastattelussa Atalantan maalien syntyneen ”Leverkusenin helpoista pallonmenetyksistä”. Hän suhtautuu silti optimistisesti siihen, että Werkself onnistuu kaatamaan Atalantan ensi viikolla kotikentällään. Se kuitenkin suomalaista nyppii, ettei vierasmaalisääntö ole enää tällä kaudella voimassa.
– Se on vähän p*skaa. Meille kuitenkin riittää, että voitamme kotikentällä. Jo pelkästään se rohkaisee meitä, Hradecky totesi.
[readmore from=Hradecky-Lukas]
Leverkusenin valmentaja Gerardo Seoane jakoi pelin jälkeen avoimesti kiitosta huippupelin pelanneelle Hradeckylle.
– Kun olimme 1-3-tappiolla, meidän täytyy olla kiitollisia, että Lukas Hradecky teki joitain mahtavia torjuntoja ja esti useammat takaiskut. Ottelupari on auki ennen toista osaottelua, ja siitä tulee varmasti tiukka kamppailu, Seoane totesi.
Lähteet: Sportbuzzer ja Get Football News Germany
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa