Mario Götze on myöntänyt katuvansa sitä, ettei hän aikoinaan siirtynyt Liverpooliin. Nykyisin PSV Eindhovenissa pelaavalle Götzelle tarjottiin kesällä 2016 mahdollisuutta siirtyä Liverpooliin hänen Borussia Dortmund -vuosiltaan tutun Jürgen Kloppin alaisuuteen, mutta saksalaispelaaja kieltäytyi kunniasta. – Puhuimme [Kloppin kanssa] silloin siitä, että tulen Liverpooliin. Mutta en ollut sellaisessa mielentilassa, että voisin tosissani harkita sitä [siirtoa], siksi sitä ei tapahtunut, Götze kertoo Daily Mailille. – Kadunko sitä? On aina vaikea katsoa taaksepäin, mutta jos minulta kysytään nyt, niin kyllä, minun olisi pitänyt siirtyä Liverpooliin. Tein vain väärän päätöksen. Saksalle MM-kullan jatkoaikamaalillaan vuonna 2014 ratkaissut Götze on pelannut PSV:ssä kaksi viimeisintä kautta. Kuluvalla kaudella hän on ollut hyvässä iskussa ja tehnyt 11 maalia sekä antanut kymmenen maalisyöttöä.

LUE MYÖS: