Cristiano Ronaldo läpsäisi kännykän nuoren fanin kädestä – pojan äiti kertoi omituisesta puhelusta portugalilaistähden kanssa

Manchester Unitedin hyökkääjä Cristiano Ronaldo sai aiemmin tässä kuussa poliisilta varoituksen viime keväänä nähdystä välikohtauksesta, jossa portugalilaistähti läpsäisi kännykän erään kannattajan kädestä.
Välikohtaus tapahtui 9. huhtikuuta Evertonin ja Manchester Unitedin välisen ottelun jälkeen. Sosiaalisessa mediassa levisi pelin jälkeen tapahtuneesta kuvamateriaalia.
Nuori fani, jonka kädestä Ronaldo läpsäisi kännykän, on 14-vuotias autistinen poika Jacob Harding. Pojan äiti Sarah Kelly kertoi Mirrorin haastattelussa, että hän kävi tapahtuneesta puhelinkeskustelun Ronaldon kanssa ja sai portugalilaistähdestä todella epämiellyttävän kuvan.
– Hän kysyi minulta, haluaisinko tulla tapaamaan hänen perhettään. Hän sanoi: ”En ole huono isä”. Sanoin hänelle: ”En ole koskaan sanonut, että olisit huono isä”.
– Hän sanoi: ”Minulla oli kamala kasvatus, menetin isäni.” Sanoin hänelle: ”Kaikilla on nyyhkytarinansa, Ronaldo. Minäkin menetin isäni nuorena ja minulla on ollut syöpä”.
Kellyn mukaan Ronaldo kutsui häntä jatkuvasti väärällä nimellä, eikä maininnut Jacobin nimeä lainkaan, vaan puhui vain ”pojasta”.
– ”Tiedän, että pojalla on ongelmia”, hän sanoi. Sanoin hänelle: ”Hänellä ei ole ongelmia, hänellä on vamma. Sinä olet se, jolla on ongelma”.
Kelly kuvaili Ronaldoa ”ylimielisimmäksi mieheksi”, jonka kanssa hän on koskaan puhunut, ja sanoi ryhtyvänsä oikeustoimiin portugalilaishyökkääjää ja Manchester Unitedia vastaan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”

- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä