Menetetty mahdollisuus PSG:n tähtisikermän kohtaamisessa jäi kaivelemaan Huuhkajien puolustajaa: ”Tuntuu että kaikki ei mennyt ihan miten piti”

Kuva: Juha Tamminen
Mahdollisuuden karkaaminen ryöstöpisteistä jäi kaivelemaan Jere Urosta, kun Huuhkajien puolustajan edustama Stade Brest hävisi Ranskan Ligue 1 -ssa niukasti yhdellä maalilla PSG:lle.
Brestillä oli tilaisuus viedä puolustavalta mestarilta täysi potti, mutta Gianluigi Donnarumma onnistui torjumaan Islam Slimanin rangaistuspotkun.
Uronen, 28, pääsi lauantaina 10. päivä syyskuuta pelatussa ottelussa vaihdosta sisään viimeiselle kaksikymppiselle ja pelasi reilut 19 minuuttia kentällä.Kylian Mbappén, Neymarin ja Lionel Messin kaltaisen hyökkäyksen tähtikolmikon kohtaaminen oli unelmien täyttymys, jonka eteen pienestä pitäen tehtiin töitä.
– Tuntuu että kaikki ei mennyt ihan miten piti. Hävittiin vaan 1-0 ja mokattiin pilkkukin. Olisi ollut ryöstöretken paikkakin, Uronen kertasi SuomiFutis-sivustolle.
– Noi on noita pelejä, joiden takia pienenä teki kaikki ne omatoimiset potkut kavereiden kanssa treenien jälkeen. Noita hetkiä varten sitä rahaa silloin pisti pankkiin ja nyt siitä pääsee nauttimaan.
Uronen pelaa toista kauttaan Ranskassa Brestin puolustuksessa. Suomalaispelaaja on esiintynyt tällä kaudella kolmessa sarjaottelussa.
Brest oli edellisellä kaudella lähellä top 10 -sijoitusta, mutta jäi niukasti alle. Tästä parantaminen on nyt Urosen ja joukkueen päätavoite.
– Tavoitteena on saada hyvä sijoitus, että me päästään sinne ylempään keskikastiin. Viime vuonna oltiin lähellä kymmenen joukkoa, Uronen summasi.
Suomi kohtaa perjantaina Olympiastadionilla kotonaan UEFA Nations Leaguessa Romanian. Maanantaina vuorossa on vierasottelu Montenegron luona.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia