Tähdet ovat kuin me: Lionel Messi myöntää, että viime vuoden alavireisyys johtui henkisistä haasteista
Lionel Messin ensimmäinen kausi Paris Saint-Germainissa meni jokseenkin penkin alle. Näkyvänä osoituksena oli se, että hän ei Kultaisen pallon äänestäjäraadin mielestä mahtunut ainakaan maailman 30 parhaan pelaajan joukkoon. Odotukset olivat huomattavasti korkeammalla.
Kuluva kausi on lähtenyt käyntiin sujuvammin. Ranskan pääsarjassa maaleja on toistaiseksi syntynyt neljä, matkaa viime kauden saldoon on enää kaksi. Maaliin johtaneita syöttöjä on kahdeksaan otteluun kertynyt seitsemän. Messin mukaan tason nostoon johtaneet syyt ovat inhimillisiä.
– Viime vuonna minulla oli vaikeaa. En koskaan saanut kerättyä itseäni kokoon, sanoi Messi perjantaiyönä Sportin mukaan.
– Tiesin, että se olisi sellaista, mutta nyt minusta tuntuu erilaiselta. Tämä vuosi on erilainen. Olen enemmän sinut seuran, pelitavan, pukuhuoneen ja kollegoideni kanssa. Nyt minusta tuntuu hyvältä. Nautin tästä.
Olkoonkin että Messi, 35, on maailmanlaajuisesti tunnettu supertähti, hänellä kesti aikaa tottua uuteen asuinympäristöönsä. Sitä voidaan pitää luonnollisena, sillä hän oli elänyt Barcelonassa 13-vuotiaasta lähtien. Muuttamiseen ja uuteen kotiin sopeutumiseen liittyvät hankaluudet aiheuttavat ammattilaispelaajille todellisia ongelmia, vaikka niistä puhutaan verrattain vähän. Osasyy siihen voi olla, että ne ovat usein laadullisia eivätkä määrällisiä.
LUE MYÖS:
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan