Entinen FIFA-pomo sanoo suoraan: ”Kisojen antaminen Qatarille oli virhe”
FIFA:n entinen puheenjohtaja Sepp Blatter on kommentoinut päätöstä antaa pian alkavat jalkapallon MM-kisat Qatarin järjestettäviksi.
Sveitsiläiselle Tages-Anzeiger -lehdelle annettu haastattelu on ensimäinen laatuaan sen jälkeen, kun Blatter todettiin syyttömäksi UEFA-pomo Michel Platinia koskeneessa lahjusjupakassa.
– Qatarin valitseminen oli virhe. Alunperin johtokunnassa hyväksyttiin päätös, jossa kisat olisi annettu Venäjälle vuonna 2018, ja sitten Yhdysvalloille 2022. Ajatuksena oli rauhanele pitkäaikaisille poliittisille vihollisille, jotka olisivat näin järjestäneet peräkkäiset kisat.
– Olen vastuussa päätöksestä, koska olin sitä tehtäessä (vuonna 2010) puheenjohtaja. Valinta oli huono.
Blatter ei kommenteissaan kuitenkaan puutu esimerkiksi Qatarin ongelmalliseen ihmisoikeustilanteeseen.
– Nyt kun kisat ovat ovella, olen tyytyväinen etteivät jalkapalloilijat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole boikotoimassa niitä.
Ex-pomo kyseenalaistaa nykyisen toiminnan.
– Ihmettelen, miksi Gianni Infantino asuu Qatarissa. Ei hän voi toimia paikallisen järjestäjätahon johdossa. MM-kisoilla on kaksi järjestäjää; paikallinen toimija ja FIFA.
Menneiden Venäjän kisojen suhteen Blatter, joka sanoo ettei enää ole tekemisissä Vladimir Putinin kanssa, ottaa varovaisemman kannan. Hän torjuu väitteet, joiden mukaan Venäjä käytti kisoja oman propagandansa tekemiseen.
– Myös monet muut käyttävät urheilua politikointiin. Minä en ole tuomitsijan asemassa näissä tapauksissa.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”