Qatar saattaa pudota MM-kisoista jo tänään – kisaisännän historiallinen hetki jäi laihaksi lohduksi
Senegal voitti Qatarin perjantaina 3-1 miesten MM-kisojen toisessa ottelussaan.
Turnauksen isäntämaa joutui tappiolle ensimmäisen jakson lopussa epäonnisesta virheestä. Qatarin toppari Boualem Khoukhi yritti purkaa keskityksen pois rangaistusalueelta, mutta hän kaatui ja pallo takertui hänen jalkoihinsa. Paikalle ryntäsi Boulaye Dia, joka vei Senegalin taukojohtoon.
Pelin toista puolikasta ehti kulua vain kolme minuuttia, kunnes Senegal osui jälleen. Ismail Jakobsin kulmapotku tavoitti etualueelta Famara Diedhioun, joka puski pallon vaikeasta asennosta taidokkaasti verkkoon.
Täysin vaille töitä Senegalin maalivahti Edouard Mendy ei jäänyt, sillä hänen oli venyttävä pariinkin hyvään torjuntaan, joista toinen oli jo todella näyttävä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Ottelua oli takana 78 minuuttia, kun Qatar nousi maalin päähän. Pitkä avaus tavoitti oikelta laidalta Ismaeel Mohammadin, joka lähetti nappikeskityksen maalille. Mohammed Muntari nousi Senegalin topparien välistä pallolle ja puski pelivälineen sisään tehden samalla Qatarin historian ensimmäinen maalin MM-kisoissa.
Qatar ei ole koskaan aiemmin päässyt MM-kisoihin. Meneillään olevaan turnaukseen se pääsi kisaisäntänä automaattisesti mukaan.
Kotijoukkueen riemu eli kuitenkin lyhyen elämän, sillä Senegal meni vain hetkeä myöhemmin takaisin kahden maalin johtoon. Iliman Ndiaye kikkaili ja runnoi itsensä peräti viiden qatarilaisen ohi ja käytti pallon joukkuekaverillaan ennen kuin tarjoili syötön takaviistoon Bamba Diengille, joka latasi pallon verkkoon.
Lohkon muut joukkueet Hollanti ja Ecuador ottavat mittaa toisistaan perjantaina kello 18.00 alkavassa ottelussa.
Qatar on varmuudella ulkona pudotuspeleistä, jos Hollanti välttää tappion Ecuadoria vastaan. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta miesten MM-kisoissa, kun isäntäjoukkueen putoaminen varmistuu jo kahden pelin jälkeen.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Hollanti NED | 3 | 2 | 1 | 0 | 5-1 | 7 |
| 2 | Senegal SEN | 3 | 2 | 0 | 1 | 5-4 | 6 |
| 3 | Ecuador ECU | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-3 | 4 |
| 4 | Qatar QAT | 3 | 0 | 0 | 3 | 1-7 | 0 |
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Hurjia MM-suunnitelmia karsastetaan Italiassa – ”Täyttä järjettömyyttä”
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”


