Roy Keane pettyi muun muassa Harry Kanen ja Gareth Balen ratkaisuun OneLove-nauhakohussa: ”Tämä oli suuri virhe”
Jalkapallon kattojärjestö FIFA on saanut valtavaa kritiikkiä viime päivinä kiellettyään MM-joukkueita käyttämästä seksuaalivähemmistöjä tukevaa OneLove-sateenkaarikapteeninnauhaa.
FIFA uhkasi antaa sitä käyttäville pelaajille keltaisen kortin.
Seitsemän MM-joukkuetta oli aluksi halukkaita käyttämään OneLove-kapteeninnauhaa ja valmiita maksamaan siitä koituvat taloudelliset sanktiot, mutta FIFA päätti uhata joukkueita urheilullisella rangaistuksella, eli keltaisilla korteilla. Joukkueet luopuivat ideastaan ja julkaisivat yhteisen tiedotteen, jossa he kertoivat olevansa jyrkästi pettyneitä FIFA:n toimintaan.
Englanti ja Wales kuuluivat maihin, jotka halusivat pelata OneLove-nauhojen kanssa, mutta päätyivät luopumaan ideasta. Se ei miellyttänyt Roy Keanea. Pelaajaurallaan 13 vuotta Manchester Unitedia edustanut Keane työskentelee MM-kisoissa ITV:n jalkapalloasiantuntijana.
– Pelaajat olisivat voineet käyttää OneLove-nauhoja. Oli rangaistus sitten mikä tahansa. Käytä niitä ensimmäisessä ottelussa ja ota siitä keltainen kortti, mutta olisit sen myötä lähettänyt viestin kaikille. Otat keltaisen kortin vastaan ja seuraavassa ottelussa pelaat normaalisti. Et laita OneLove-nauhaa toisessa ottelussa, koska et halua itsellesi pelikieltoa.
– Mutta tämä ratkaisu oli suuri virhe. Harry Kanen ja Gareth Balen olisi pitänyt pysyä päätöksessään ja tehdä se (pelata nauhojen kanssa). Ulkopuolelta tai jalkapalloliitoista tulevan paineen ei olisi pitänyt vaikuttaa. On oltava vakaumuksia. Jos uskot siihen, tee se, Keane totesi viitaten OneLove-nauhan sanomaan.
LUE MYÖS
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”